Ulkoilijoita Kolarissa. LEHTIKUVA / IRENE STACHON

Joulun sää voi vielä yllättää

Suomi on jakautunut kahtia – Lapissa ennätyshanget, etelässä musta maa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joulun alla avautuu pieni mahdollisuus valkeaan maisemaan maan eteläosissakin.

Jouluviikko käynnistyy pikkupakkasten merkeissä, ja liikkeellä on myös lumikuuroja, kertoo Forecan meteorologi Markus Mäntykangas Forecan blogissa.

Mäntykankaan mukaan lunta on ennusteiden perusteella luvassa maanantaina ja tiistaiyönä paikoin etelä- ja keskiosassa maata. Lämpötilan ennustetaan pysyttelevän pakkasen puolella aina jouluaattoon saakka.

– Ehkäpä – kuin ihmeen kaupalla – valkea joulu on vielä mahdollinen osassa eteläistä ja keskistä Suomea, Mäntykangas toteaa.

Pohjoisessa lunta piisaa ja Lapissa joulu on takuuvarmasti valkea, Mäntykangas lupaa. Sään puolesta Suomi on juuri ennen joulua jakautunut jyrkästi kahtia.

– Tilanne on jopa hieman koominen: Pohjois-Suomessa lunta on enemmän kuin siellä tilastollisesti pitäisi tähän aikaan vuodesta olla. Paikoin hangen syvyys huitelee jopa 70 senttimetrissä, mikä on valtava määrä alkutalvelle, Mäntykangas sanoo.

Etelä-Suomessa on sen sijaan vain mustaa maata ja vesilätäköitä. Lumiraja on noussut jo Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Muutos on vielä kuitenkin mahdollinen.

– Sunnuntain jälkeen lämpötila on kääntymässä selvemmin pakkaselle. Mahdolliset sateet tulevat lumena, ja ilmassa on liikkeellä lumikuuroja. Jos sakeampi lumikuurojono sattuu osumaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulle juuri ennen joulua, maa voi saada kevyen, valkoisen peitteen aaton kunniaksi, Mäntykangas sanoo.

Pitkäkestoista talvisäätä tai paksuja hankia etelään ei kuitenkaan ole luvassa.

– Kovin pitkää iloa tai paksuja hankia tämä jakso ei lupaa, mutta se voi pelastaa joulutunnelman.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)