Joulukuusia myynnissä Helsingin Kruununhaassa 21. joulukuuta 2019. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Joulukuusen suosio säilyy

Lähes joka toisessa kodissa on aattoiltana aito kotimainen metsäkuusi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joulupuuperinne on muuttunut vain vähän viime aikoina. Monet hankkivat edelleen usein jalkaan asetettavan metsäkuusen, joka viedään loppiaiseen mennessä pois.

– Epävarmoina aikoina ihmiset haluavat vaalia joulukuusiperinnettä. Lapsuuskodin hyviä kokemuksia ja muistoja halutaan vaalia ja siirtää jälkipolville, sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta.

Ruukussa olevat vuokrattavat tai uudelleen istutettavat kuuset eivät ole yleistyneet. Joulupuita on tarjolla hyvin monia lajeja, mutta muita puulajeja käytetään melko vähän. Pohjois-Suomessa joulupuuna on kuitenkin ollut perinteisesti myös mänty tai kataja.

Selvin muutos jouluperinteessä on ollut se, että koteihin hankitaan pienempiä kuusia kuin menneinä vuosikymmeninä.

Muovikuuset haastavat aidot joulupuut

Koteihin ja julkisiin tiloihin hankitaan yhteensä vajaat 1,4 miljoonaa kuusta, joista lähes miljoona tulee viljelmiltä. Omista tai tuttavien metsistä haetaan 300 000 kuusta ja ulkomailta tuodaan lähes 100 000 puuta. Ulkomaisista kuusista pääosa tuodaan Tanskasta ja Ruotsista.

Jo reilu neljännes kotitalouksista valitsee joulupuukseen muovikuusen ja neljännes jättää puun kokonaan hankkimatta. Muoviset joulukuuset ovat ottaneet valta-aseman erityisesti työpaikkojen taukotiloissa ja julkisissa tiloissa, joissa aitoja kuusia näkee yhä harvemmin.

– Joulukuusen hankkijat arvostavat erityisesti sitä, että puu on kaunis ja siitä ei varise runsaasti neulasia. Hankintapäätökseen vaikuttavat lisäksi puun hinta ja yhä useammin tieto siitä, että se on kasvatettu mahdollisimman luonnonmukaisesti, sanoo Remes.

Tuore kuusi varistaa vähän neulasia

Tuore joulukuusi kestää sisätiloissa varisematta vähintään kaksi viikkoa, jos puu ei pääse kuivumaan missään vaiheessa.

Kuusenhakumatkalla puuta on suojattava ajoviimalta. Pakkassäästä sisälle tuotu kuusi säilyy parhaiten, jos se voidaan sulattaa viileässä paikassa.

Puun katkaisukohtaa kannattaa pitää vesiastiassa vähintään vuorokausi ennen kuin kuusi tuodaan sisälle lämpimään. Ensimmäisinä päivinä kuusi voi imeä useita litroja vettä, joten sitä täytyy muistaa kastella reilusti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)