Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan tautiin on sairastunut jo noin 2200 ihmistä ja keskiviikkoon mennessä 1145 ihmistä oli kuollut tautiin. Yhden vuorokauden aikana epäiltyjä Ebola-tapauksia todettiin 152 kappaletta
Kuolemantapauksista 380 on sattunut Guineassa, 413 Liberiassa, 348 Sierra Leonessa ja neljä Nigeriassa, WHO tiedotti perjantaina.
WHO julisti viime viikolla Ebola-epidemian kansainväliseksi terveysuhaksi . Ulkoasiainministeriö kehotti väliaikaisessa matkustustiedotteessaan välttämään tarpeetonta matkustamista Guineaan, Liberiaan ja Sierra Leoneen huonojen liikenneyhteyksien, epävarman tilanteen ja mahdollisen Ebola-riskin vuoksi.
Ebolan oireiden puhkeaminen voi viedä kolme viikkoa tartunnasta. Tuskallinen verenvuotokuume alkaa voimakkailla flunssamaisilla oireilla ja etenee pahaksi oksenteluksi ja verenvuodoksi. Jopa noin 90 prosenttia Ebolaan sairastuneista voi menehtyä.
Tautia esiintyy ihmisten lisäksi muillakin nisäkkäillä, erityisesti ihmisapinoilla ja hedelmälepakoilla.
Tauti tarttuu eritteiden välityksellä ja siksi etenkin hoitohenkilökunta kuuluu riskiryhmään. Esimerkiksi Liberiassa on meneillään olevassa epidemiassa kuollut jo kymmeniä hoitohenkilökuntaan kuuluvia ihmisiä.
Ebola-virus tunnistettiin vuonna 1976, kun Zairessa eli nykyisessä Kongon demokraattinen tasavallassa puhkesi Ebola-epidemia. Kuolleisuus tautiin on korkea, esimerkiksi vuonna 2012 Kongossa kuoli lähes 70 prosenttia sairastuneista.





