Lisäksi Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta kohdistetaan noin 87 miljoonaa euroa sotaveteraaneille ja 30 miljoonaa euroa sotilasvammalain mukaisten avohuoltopalvelujen kustannusten korvaamiseen. Avohuoltoon myönnetään nyt 10 milj. euroa enemmän kuin viime vuonna.
Kaikkiaan avustuksia annettiin 789 hakijalle yhteensä 1621 kohteeseen. Tuotosta jätettiin jakamatta noin 35 miljoonaa euroa. Jakamatta jätetty määrä jaetaan seuraavien viiden vuoden aikana.
Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia jaetaan julkisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja täydentäville yleishyödyllisille järjestöille. Avustustoiminnan päämääränä on edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia, ehkäistä ongelmia ja auttaa ongelmia kohdanneita ihmisiä.
Avustuksia haki 1167 järjestöä ja säätiöt. Varoja haettiin 2475 kohteeseen, hankkeeseen tai toimintoon. Haettujen avustusten yhteismäärä oli 504 miljoonaa euroa.
Viime vuonna Raha-automaattiyhdistyksen avustuksia jaettiin 308 miljoonaa euroa 797 järjestölle.
Sosiaali- ja terveysministeriö päätti avustuksista torstaina.





