Israelin puolustusvoimat (IDF) on jakanut viestipalvelu X:ssä videon (jutun alla), jolla erikoisjoukkojen sotilaat räjäyttävät rakennuksesta löydetyt terroristijärjestö Hamasin tunneliverkostoon johtavat kuilut.
Israelin erikoisjoukkojen yksikkö 217:n sotilaat suorittivat operaation Gazan kaistan eteläosassa sijaitsevassa Khan Yunisin kaupungissa.
Video näyttää, kuinka sotilaat etenevät sisään rakennukseen ja ottavat sen haltuun. Pian sen jälkeen räjähteet asetetaan tunneleiden sisäänkäynneille ja ne räjäytetään.
Yksikkö 217 oli käynyt aikaisemmin kovan tulitaistelun Hamasin kanssa kyseisen rakennuksen edustalla. Israelilaissotilaat kärsivät tappioita, kun Hamasin taistelijat tulivat tunneleiden kautta rakennukseen ja avasivat tulen israelilaisia vastaan.
IDF ilmoitti myös tuhonneensa äärijärjestö Hamasin valtavan tunneliverkoston Gazan kaupungin keskustassa. Hamasin johtohahmojen uskotaan piileskelleen alueella lokakuun 7. päivänä aloitetun yllätyshyökkäyksen aikaan. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä jutussa.
IDF kertoi saaneensa haltuun Shejaiyan asuinalueen, jota pidettiin Pohjois-Gazan vahvimmin linnoitettuna Hamas-tukikohtana.
Hajanaisia tulitaisteluita on käyty lisäksi Länsirannan puolella.
מפקד הפלגה ביחידת דובדבן: ״העין דומעת, הלב בוער אך הראש למעלה והרוח נושבת״ – לוחמי יחידת דובדבן פוצצו את הפירים במבנה ממנו ירו מחבלי חמאס לעבר לוחמי צה"ל בלב חאן יונס >> pic.twitter.com/80ztwr1Dnu
— דובר צה״ל דניאל הגרי – Daniel Hagari (@IDFSpokesperson) December 21, 2023