Verkkouutiset

Melitopol sijaitsee Etelä-Ukrainassa. / Google Maps

Iskikö Ukraina? Miehitetyllä alueella taas räjähdys

Venäjän sotilasjohdon rakennuksen epäillään vahingoittuneen Melitopolissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän miehittämän Melitopolin keskustassa on sattunut voimakas räjähdys.

Kaupungin pormestari Ivan Fedorov kertoo Telegram-julkaisussaan, että räjähdys olisi sattunut lähellä venäläisjoukkojen johdon päämajaa Melitopolin keskustassa. Hänen mukaansa kyseessä olisi Ukrainan asevoimien isku.

– Maa tulee palamaan miehittäjien jalkojen alla, Fedorov toteaa.

Kaupungin lähellä sattui tiistaiaamuna kaksi räjähdystä, jotka vaurioittivat paikallista sähköverkkoa. Venäjän television lähetysten kerrotaan katkenneen samalla Melitopolissa.

Useat Venäjän asevarikot, lentotukikohdat ja muut kohteet ovat kärsineet viime viikkoina mittavia vaurioita räjähdyksissä, joiden epäillään olleen Ukrainan erikoisjoukkojen ja vastarintataistelijoiden aiheuttamia. Myös ohjusiskujen mahdollisuutta on pohdittu.

Paikallisviranomaiset ja Venäjän puolustusministeriö ovat selittäneet osaa tapauksista muun muassa huolimattomuuden aiheuttamilla tulipaloilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)