Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo Ilta-Sanomien Vaaligrillissä, mitä ihmisen pitää tehdä, ettei Halla-aho hyväksyisi tätä puolueensa ehdokaslistalle.
Halla-ahon mukaan kyseessä olisi henkilö, jolla on runsaasti samantyyppisiä rikoksia kuten rattijuopumus- tai pahoinpitelytuomioita.
– Kyllä se kertoo siitä, että henkilöllä on vakavia vaikeuksia noudattaa sellaisia yhteiskunnan perussääntöjä ja oikea paikka ei ole meidän ehdokkaanamme, Jussi Halla-aho sanoo IS:lle.
Ihmisen henkeen ja terveyteen käyvät rikokset ovat hänen mielestään erityisen tuomittavia ja paheksuttavia.
– Ne ovat esimerkiksi paljon vakavampia ainakin omassa katsannossa kuin se, että ihminen on soittanut suutaan sosiaalisessa mediassa ja saanut tuomion jostakin niin sanotusta sananvapausrikoksesta. Jos me pitäisimme kaikkia rikostuomion saaneita vaalikelvottomina, niin itsekään en voisi olla ehdokkaana, koska minut on tuomittu islamien ja somalien loukkaamisesta.
Perussuomalaisten nykyiset kuntavaaliehdokkaat ovat Helsingin Sanomain mukaan saaneet yli kaksi kertaa niin paljon rikossyytteitä kuin yhdenkään muun ison puolueen ehdokkaat.
– On totta, että perussuomalaisissa on muita puolueita enemmän rikoksesta tuomittuja ehdokkaita, mutta voidaan kohtuuden nimissä kyllä todeta, että sata prosenttia rikostuomion saaneita ehdokkaista koskevasta uutisoinnista koskee perussuomalaisia, Halla-aho kommentoi.
Hänen mukaansa PS saattaa näyttäytyä puolueena, jonka listalle pyritään ehdokkaaksi.
– Me olemme tietyllä tavalla kansan syvien rivien liike ja voi olla, että monet niistä ihmisistä, jotka ovat aikaisemmin epäonnistuneet elämässään, näkevät perussuomalaiset sellaiseksi kanavaksi, jota pitkin voi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.





