Asiantuntijan mukaan yhteisön paine on vaikuttanut Taleban-liikkeen muuttumiseen viimeisten vuosikymmenten aikana.
Liikkeen sodankäyntiä ohjaa Layha-käsikirjan uusin versio, jossa annetaan menettelytapoja vankien, opposition ja esimerkiksi vakoojien suhteen.
Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki arvioi Ilta-Sanomille, ettei liikettä voi verrata suoraan Syyrian ja Irakin alueella syntyneeseen ISIS-terroristijärjestöön.
– Taleban ei ole mikään vesikauhuinen rakki, joka räksyttää ja riehuu joka suuntaan. Taleban on kansallinen islamistinen liike, jonka tavoitteena on päästä valtaan, ja sen toimintamallit juontavat afganistanilaiseen todellisuuteen, Ruohomäki sanoo.
Layha-opas kertoo periaatteet siitä, milloin vastustajan voi tappaa ja miten siviilejä tulee kohdella konfliktin aikana. Uusimman eli vuonna 2010 julkaistun version mukaan Talebanin on huolehdittava julkisesta ja yksityisestä omaisuudesta. Ketään ei tulisi rangaista henkilökohtaisen vihan tai kiireen vuoksi.
Linjan on nähty muuttuneen vuodesta 2006, jolloin kansalaisjärjestöt määriteltiin vääräuskoisten kätyreiksi. Järjestöiltä kiellettiin tuolloin koulujen ja muun infrastruktuurin rakentaminen.
Layhan mukaan antautuvan sotilaan teloittaminen on kiellettyä, paitsi jos henkilö toimii epärehellisesti. Myös vankien kiduttaminen on kielletty. Teloittaminen on sallittua vain ampumalla.





