Ilta-Sanomat kertoo perheestä, jossa isä on työkyvyttömyyseläkkeellä. Terveydenhuoltomaksut kasaantuvat alkuvuoteen.
Perhe ei tammikuussa enää saanut hakemaansa toimeentulotukea. Kela teki lapsen perusosan toimeentulotuen myöntämisestä kielteisen päätöksen, koska perheen verotiedoissa näkyy varallisuutena sijoitusrahasto, jonka kummisedän perhe avasi kymmenvuotiaalle tyttärelle joitain vuosia sitten.
Kummisetä on laittanut palkastaan rahastoon 30 euroa kuukaudessa. Rahastoon on näin kertynyt noin 1 900 euroa. Ehtona on ollut, että rahoja saa käyttää vain tyttö itse täytettyään 18 vuotta.
Kela huomioi rahaston ja määritteli sen syyksi jättää maksamatta perheelle toimeentulotukea 341,52 euroa kuukaudessa. Kelan mukaan lapsen menot tulisi kattaa kyseisellä rahastolla.
Isä sanoo olleensa yhteydessä pankkiin, mutta rahastoa ei voi lopettaa helposti. Varojen siirtämiseen vaaditaan kattava kirjallinen selvitys. Isä sanoo, että ”mikäli ilmoitan todellisen syyn, eli sen että rahat tulisi käyttää maksamattomiin terveydenhoitomenoihini, niin nostoja ei välttämättä tultaisi holhouslain perusteella edes hyväksymään”.
Valituksen läpimeneminen on Kelan mukaan epätodennäköistä ja ”laki on näissä aika tyly”. Isä uskoo suuren osan perheen terveydenhoitokuluista menevän jatkossa ulosottoon.





