Itärajan esteaitaa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

IS: Itärajan takana tapahtuu nyt jotain

Tuoreet satelliittikuvat paljastavat muutoksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän sotilaallinen toiminta Suomen rajan lähellä on lisääntynyt viime aikoina. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

IS:n haltuunsa saamat tuoreet satelliittikuvat osoittavat, että etenkin yksi Suomen rajan tuntumassa oleva varuskunta on aktivoitunut aivan uudella tavalla. Kuvissa on havaittavissa, että varuskunnan alueelle on viime aikoina ilmestynyt huomattava määrä telttoja muistuttavia rakennelmia. Aiemmissa satelliittikuvissa telttarivistöjä ei ollut. Varuskunta sijaitsee vain 60-70 kilometrin päässä Suomen rajasta.

Kyseessä on Kamenkan varuskunta. Viron tiedustelupalvelun raportin mukaan sinne on sijoitettu sekä 44. armeijakunta että 6. yhdistetyn armeijan 69. moottorikivääridivisioona. Raportin mukaan 44. armeijakunta on tarkoitus sijoittaa pysyvästi Suomen rajan läheisyyteen.

Kamenkan varuskunnan lisäksi Venäjän sotilaallinen läsnäolo on lisääntynyt myös muissa varuskunnissa naapurimaidensa, kuten Viron lähellä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
Näkökulma

Suomi on nyt reunavaltio

Puolaan kannattaa kiinnittää huomiota, Varsovassa vieraillut ex-ulkoministeri Timo Soini sanoo näkökulmassaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)