Jos satelliittipaikannukseen perustuvasta kilometriverosta tulee totta, se joudutaan todennäköisesti keräämään jonkinlaisella ajoneuvolaitteella, joka mittaa ajoneuvolla eri tariffialueilla ajettua ajankohtaa ja matkaa.
Ilta-Sanomien mukaan tällaista teknistä verolaitetta on helppo huijata. Tämä ilmenee VTT Oy:n raportista, jonka ovat teettäneet yhdessä Tekes, Liikennevirasto, Traficom sekä liikenne- ja viestintäministeriö.
Itse laitteen keräämän datan manipulointi ei raportin mukaan olisi helppoa ja tuskin edes mahdollista, mutta seurantalaitteen tekeminen toimintakyvyttömäksi onnistuisi useilla yksinkertaisilla konsteilla.
Laatikon lähettämän signaalin saisi raportin mukaan estymään kaikista kuviteltavissa olevista suojauksista huolimatta niinkin vaivattomasti kuin peittämällä laite foliolla.
Foliokikan lisäksi VTT:n raportti mainitsee uhkina myös laitteen antennisignaalin välittämisen rikottavissa olevalla johdolla, laitteen energiansyötön katkaisun sekä paikannussignaalin häirinnän erilaisilla saatavilla olevilla ulkopuolisilla häirintälaitteilla.





