Iran väittää tuhonneensa USA:n tukikohdan Bahrainissa

Yhdysvallat ei ole vahvistanut iskua.
Iran on julkaissut videon iskusta. Kuvakaappaus videolta: FSF NEWS / X
Iran on julkaissut videon iskusta. Kuvakaappaus videolta: FSF NEWS / X

Iranin vallankumouskaartiin kytköksissä oleva Fars-uutistoimisto väittää, että Yhdysvaltain lentotukikohta Bahrainissa on tuhoutunut ohjus- ja drooni-iskussa. Asiasta kertoo BBC.

Iranin mukaan iskussa tuhoutui Bahrainin Sheikh Isan alueella sijaitsevan tukikohdan komento- ja esikuntarakennus. Myös polttoainesäiliöiden väitetään räjähtäneen.

Yhdysvallat ei ole toistaiseksi kommentoinut väitteitä. Riippumatonta vahvistusta tukikohdan tuhoutumisesta ei ole saatu.

Aiemmin sosiaalisessa mediassa ja alueellisissa raporteissa on kerrottu savun nousseen Yhdysvaltain hallinnoimalta laivastotukikohdalta Bahrainissa. Mahdollisista vahingoista tai uhreista ei ole virallista tietoa.

Henri Vanhasen mukaan kumpikaan osapuoli ei tällä hetkellä pysty saavuttamaan tärkeintä tavoitettaan.
Tänä vuonna surmattu Ali Khamenei oli seuraajaansa pidättäytyneempi ydinaseiden suhteen.
Nyt Iran ja sen liittolaiset uhkaavat kahta öljynviennin kannalta keskeistä merireittiä.
Mainos