Iran: Neuvotteluja ei ole käynnissä, USA:n presidentti yrittää ostaa aikaa

Iranin mukaan maiden välillä ei ole suoraa keskusteluyhteyttä.
Teheran 14. maaliskuuta. AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE
Teheran 14. maaliskuuta. AFP / LEHTIKUVA / ATTA KENARE

Iranin ulkoministeriö on vastannut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päivitykseen, jonka mukaan neuvottelut ovat edenneet, minkä vuoksi hän lykkää Iranin voimalaitoksiin uhkaamiaan iskuja. Asiasta kertoo Axios-median kirjeenvaihtaja Barack David.

– Suoria keskusteluja Teheranin ja Washingtonin välillä ei ole. Yhdysvaltain presidentin lausunnot pyrkivät hillitsemään energian hintoja ja ostamaan aikaa hänen sotasuunnitelmiensa toteuttamiseen, Iranin ulkoministeriö sanoo.

Iranin mukaan Persianlahden maat ovat tehneet aloitteita jännitteiden vähentämiseen, mutta maan vastaus niihin on selvä.

– Me emme aloittaneet tätä sotaa joten tämäntapaiset pyynnöt voi ohjata Washingtoniin.

Iranin suurlähetystö Afganistanin Kabulissa puolestaan väittää päivityksessään, että ”Trump perääntyi” Iranin annettua ”lujan varoituksen” tehdä vastaiskuja naapurien energialaitoksiin, mikäli USA iskee Iranin voimalaitoksiin.

Henri Vanhasen mukaan kumpikaan osapuoli ei tällä hetkellä pysty saavuttamaan tärkeintä tavoitettaan.
Tänä vuonna surmattu Ali Khamenei oli seuraajaansa pidättäytyneempi ydinaseiden suhteen.
Nyt Iran ja sen liittolaiset uhkaavat kahta öljynviennin kannalta keskeistä merireittiä.
Mainos