Varoitus USA:sta: Iranin uusi johtaja on kiinnostunut ydinaseesta

Tänä vuonna surmattu Ali Khamenei oli seuraajaansa pidättäytyneempi ydinaseiden suhteen.
Yhdysvallat varoittaa Mojtaba Khamenein suhteesta ydinaseisiin. AFP / LEHTIKUVA / -
Yhdysvallat varoittaa Mojtaba Khamenein suhteesta ydinaseisiin. AFP / LEHTIKUVA / -

Yhdysvaltain tiedustelupalvelut uskovat, että Iranin uusi ylin johtaja Mojtaba Khamenei on edeltäjäänsä Ali Khameneita huomattavasti kiinnostuneempi ydinaseen tavoittelusta.

Asiasta kertovan New York Timesin mukaan Mojtaba Khamenei ei ole koskaan julkisesti vaatinut Irania rakentamaan ydinasetta. Yhdysvaltain tiedustelupalvelut kuitenkin uskovat, että hänellä ja Iranin uudella hallinnolla on aitoa halua kehittää ydinaseita.

Julkisissa lausunnoissaan Khamenei on luvannut säilyttää Iranin ydinsuorituskyvyn, mutta ei ole puhunut suoraan tarpeesta hankkia ydinasetta. Hän on myös ottanut etäisyyttä Yhdysvaltain ja Iranin kesäkuussa allekirjoittamaan sopimukseen, jossa sanottiin, ettei Iran tavoittele ydinasetta. Khamenei sanoi sallineensa sopimuksen, mutta ei kuitenkaan ollut sen kanssa samaa mieltä ”periaatteellisena asiana”.

Yhdysvaltain sotilaalliseen toimintaan Iranissa nihkeästi suhtautuvan Defense Priorities -ajatushautomon Lähi-idän ohjelman johtaja Rosemary Kelanic sanoi hiljattain, että Yhdysvaltain Persianlahdella käymän sodan vuoksi on ”merkittävästi todennäköisempää”, että Iran tavoittelee ydinasetta.

– Iranilla on nyt paljon suurempi kannustin hankkia ydinase estääkseen Yhdysvaltain tai Israelin tulevat yritykset kaataa maan hallinto tai koko Iranin valtio. Tämä tarkoittaa, että sota sotii omia näennäisiä tavoitteitaan eli Iranin ydinaseistautumisen estämistä vastaan, hän sanoi.

Nyt Iran ja sen liittolaiset uhkaavat kahta öljynviennin kannalta keskeistä merireittiä.
Huolimatta Yhdysvaltojen ja Israelin pommituksista iranilaisohjuksista on tullut entistä vaarallisempia.
Iranin atomienergiajärjestön mukaan isku tapahtui sunnuntaiaamuna.
Mainos