Iran iski jälleen Dubain lentokentälle

Kyseessä on jo kolmas lennokki-isku lentoaseman tuntumaan.
Emirates-yhtiön kone valmistautui laskeutumaan Dubain kentälle 16. maaliskuuta. AFP / LEHTIKUVA / -
Emirates-yhtiön kone valmistautui laskeutumaan Dubain kentälle 16. maaliskuuta. AFP / LEHTIKUVA / -

Lentoliikenne on hiljalleen palaamassa toimintaan Dubain lentokentällä. Lennot keskeytettiin ja liikenne ohjattiin muualle, kun kentän läheisyyteen osui Iranin drooni-isku, joka sytytti polttoainesäiliön palamaan.

Kyseessä on jo kolmas Iranin isku Dubain kansainvälisesti merkittävän transit-kentän lähistöllä sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat Iranin sodan 28. helmikuuta. Osa lennoista myöhästyi ja osa peruttiin kokonaan, mikä on jälleen kolaus Arabiemiirikuntien turvallisen ja vakaan maan maineelle, BBC toteaa.

Lisäksi Iran teki lennokki-iskun Arabiemiirikuntien suurimpaan satamaan ja öljyvarastointikeskus Fujairahiin, jossa syttyi tulipalo.

Arabiemiirikuntien puolustusministeriö kertoi, että ilmapuolustus torjui maanantaina kuusi ballistista ohjusta ja 21 lennokkia. Iran on laukaissut yli 1900 ohjusta ja lennokkia kohti Arabiemiirikuntia sodan alun jälkeen.

Henri Vanhasen mukaan kumpikaan osapuoli ei tällä hetkellä pysty saavuttamaan tärkeintä tavoitettaan.
Tänä vuonna surmattu Ali Khamenei oli seuraajaansa pidättäytyneempi ydinaseiden suhteen.
Nyt Iran ja sen liittolaiset uhkaavat kahta öljynviennin kannalta keskeistä merireittiä.
Mainos