Iran ehdottaa Yhdysvalloille sopimusta Hormuzinsalmen avaamisesta

Teheran aloittaisi ydinohjelmaneuvottelut vasta salmen avaamisen ja saarron lopettamisen jälkeen.
Aluksia Hormuzinsalmella. AFP / LEHTIKUVA / -
Aluksia Hormuzinsalmella. AFP / LEHTIKUVA / -

Iran on esittänyt Yhdysvalloille Pakistanin välityksellä uutta sopimusta, jossa Hormuzinsalmi avattaisiin uudelleen ja sota päätettäisiin, kertoo uutissivusto Axios lähteisiinsä viitaten.

Iranin uuden ehdotuksen mukaan kriisi ratkaistaisiin ensin Hormuzinsalmen ja Yhdysvaltojen merisaarron osalta. Tulitaukoa jatkettaisiin pitkäksi ajaksi tai osapuolet sopisivat sodan pysyvästä päättämisestä. Ydinohjelmaneuvottelut alkaisivat vasta myöhemmin, kun salmi olisi avattu ja saarto purettu.

Yhdysvaltojen ja Iranin neuvottelut ovat ajautuneet umpikujaan. Iranin johdossa ei lähteiden mukaan ole yksimielisyyttä siitä, millaisia ydinohjelmaa koskevia myönnytyksiä maan pitäisi hyväksyä.

Yhdysvallat vaatii Irania keskeyttämään uraanin rikastamisen vähintään kymmeneksi vuodeksi ja siirtämään rikastetun uraanin varastonsa pois maasta. Nämä ovat olleet presidentti Donald Trumpin keskeisiä tavoitteita sodassa.

Ehdotus toimitettiin Yhdysvalloille pakistanilaisten välittäjien kautta. Valkoinen talo on saanut sen, mutta Axiosin mukaan ei ole selvää, onko Yhdysvallat valmis viemään esitystä eteenpäin.

Trumpin odotetaan käsittelevän Iranin tilannetta maanantaina kansallisen turvallisuuden ja ulkopolitiikan neuvonantajiensa kanssa. Yhden lähteen mukaan kokouksessa käsitellään neuvottelujen pattitilannetta ja mahdollisia seuraavia toimia.

Trump vihjasi sunnuntaina Fox Newsin haastattelussa, että hän haluaa jatkaa Iranin öljyvientiin kohdistuvaa merisaartoa. Hänen mukaansa paine voisi pakottaa Iranin antamaan periksi lähiviikkoina.

Donald Trump perui lähettiläidensä matkan neuvotteluihin

Poimintoja videosisällöistämme

Neuvottelujen umpikuja paheni viikonloppuna, kun Iranin ulkoministeri Abbas Araghchin vierailu Pakistaniin ei tuottanut edistystä. Valkoinen talo oli ilmoittanut, että Trumpin lähettiläät Steve Witkoff ja Jared Kushner tapaisivat Araghchin Islamabadissa, mutta iranilaiset eivät Valkoisen talon mukaan sitoutuneet tapaamiseen.

Trump kertoi Axiosille peruneensa lähettiläidensä matkan Iranin kannan vuoksi.

– En näe mitään järkeä lähettää heitä 18 tunnin lennolle nykyisessä tilanteessa. Voimme hoitaa asian aivan yhtä hyvin puhelimitse. Iranilaiset voivat soittaa meille, jos haluavat. Emme aio matkustaa vain istuaksemme siellä, Trump sanoi.

Araghchi kävi sunnuntaina Omanissa keskusteluja, jotka keskittyivät Hormuzinsalmeen. Sen jälkeen hän palasi Islamabadiin toiselle neuvottelukierrokselle. Maanantaina hänen odotetaan matkustavan Moskovaan tapaamaan Venäjän johtaja Vladimir Putinia.

Valkoisen talon tiedottaja Olivia Wales sanoo Axiosille, ettei Yhdysvallat neuvottele arkaluonteisista diplomaattisista kysymyksistä julkisuuden kautta. Hän ei avaa neuvotteluja tarkemmin.

– Kuten presidentti on sanonut, Yhdysvalloilla on kortit käsissään. Teemme vain sellaisen sopimuksen, joka asettaa amerikkalaiset etusijalle eikä koskaan salli Iranin saada ydinasetta, Wales sanoi.

Ministerin mukaan Yhdysvaltojen hallinnon edustajat olivat todennäköisiä kohteita.
Rauhanprosessi Yhdysvaltojen ja Iranin välillä on ajautunut pattitilanteeseen.
Turvallisen reitin avaaminen voi viedä arvioiden mukaan jopa kuukausia.
Mainos