Washingtonin viimeöisestä ammuskelusta epäilty 31-mies toimi kaikesta päätelleen yksin, kertoo Yhdysvaltojen vt. oikeusministeri Todd Blanche ABC:n ja NBC:n haastatteluissa. Epäilty tullaan ministerin mukaan asettamaan syytteeseen maanantaina.
Washingtonin Hilton-hotellissa järjestetty Valkoisen talon kirjeenvaihtajien vuotuinen illallinen keskeytyi, kun muualla hotellirakennuksessa ammuttiin laukauksia. Tilaisuuteen osallistuneet presidentti Donald Trump, varapresidentti J. D. Vance ja muut korkea-arvoiset yhdysvaltalaispäättäjät evakuoitiin juhlasalista. Ampuja ei onnistunut tunkeutumaan itse juhlatilaan, mutta turvakameratallenteen perusteella mies onnistui juoksemaan ainakin yhden turvatarkastuksen läpi.
Oikeusministeri Blanchen mukaan ampuja pysäytettiin nopeasti. ABC:lle ministeri toteaa ”järjestelmän toimineen” ja epäillyn jääneen kiinni jo turva-alueella.
– Hän hädin tuskin murtautui alueen läpi. Vain muutaman jalan verran, ministeri kuvailee NBC:lle.
Blanche kertoo ampujan tarkan motiivin olevan yhä hämärän peitossa, mutta tämän nykytiedon perusteella valinneen Trumpin hallinnossa työskenteleviä iskunsa kohteeksi. Presidentti itse oli todennäköisesti yksi kohteista, mutta Blanche ei haluaa spekuloida asialla sen enempää tutkinnan ollessa kesken.
ABC:lle Blanche kertoo epäillyn ilmeisesti kirjautuneen hotelliin vieraaksi perjantaina. Tämänhetkisen tiedon mukaan hän on matkustanut Washingtoniin alun alkaen Los Angelesista.
Presidentti Trump kommentoi välikohtausta sunnuntaina Truth Social-viestipalvelussa, kirjoittaen tapahtuneen osoittaneen Valkoiseen taloon kaavailemansa kiistellyn juhlasalin tarpeellisuuden.
Useat Hilton-hotellin juhlallisuuksiin kokoontuneet toimittajat ovat kuvailleet tapahtunutta sosiaalisessa mediassa. Toimittaja Kirk Bado kertoo Substack-uutiskirjeessään laukausten kuuluneen juhlasaliin selvästi, mutta luulleensa ensin tarjoilijan pudottaneen tarjottimen. Tilanteen todellisen luonteen paljastuttua ”yksi suurimmista tiloista, joissa olen koskaan ollut, hiljeni täysin”.