Ilmastonmuutos maapallon ”kolmannella navalla” kiihtyy

Tuoreen tutkimuksen mukaan myrkyllisten aineiden pitoisuudet ovat kohonneet Tiibetin ylängön muutoin puhtaissa joissa ihmisen toiminnan seurauksena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiibetin ylänkö tunnetaan maapallon kolmantena napana. Tutkimuksessa todetaan, että näiden alueiden vesi ei ole Maailman terveysjärjestö WHO:n raja-arvojen mukaan juomakelpoista. Jokiin pääsee kemiallisia aineita, kuten liuennutta hiiltä ja typpeä, jotka lisäävät ilmakehän kasvihuonekaasupäästöjä.

Bin Qun Lappeenrannan teknillisen yliopistossa tekemässä väitöstutkimuksessa havaittiin, että liuenneen typen pitoisuudet ovat Tiibetin ylängön joissa samalla tasolla kuin maailmassa keskimäärin, mutta liuenneen epäorgaanisen hiilen (esimerkiksi karbonaattien, bikarbonaattien ja hiilidioksidin) pitoisuudet olivat huomattavasti korkeampia kuin suurimmassa osassa muita jokia.

– Tämän aiheuttaa veden aiheuttama voimakas eroosio valuma-alueilla. Tulokset viittaavat siihen, että Tiibetin ylängön joista vapautuu kasvihuonekaasuja ilmakehään, Bin Qu toteaa väitöstiedotteessaan.

Hänen mukaansa on kuitenkin vaikea sanoa tarkalleen, kuinka paljon ihmisen toiminta lisää Tiibetin ylängön jokien kemiallista kuormitusta.

– On kuitenkin selvää, että myrkyllisten aineiden pitoisuudet ovat kohonneet ylängön kaupunki- ja kaivosalueiden läpi virtaavissa joissa. Se johtuu todennäköisimmin ihmisen toiminnasta. Pitoisuudet ovat niin korkeita, että näiden alueiden vesi ei ole juomakelpoista, sanoo Bin Qu.

Tutkimuksessa selvisi myös, että Tiibetin ylängön jokiin liuennut hiili on radiohiili-iältään keskimäärin suhteellisen vanhaa. Tavallisesti jokiin liuennut hiili on nuorta ja uutta. Korkea radiohiili-ikä viittaa siihen, että ylängön ikirouta-alueille varastoitunut ikivanha hiili kulkeutuu jokiin ikiroudan sulaessa ja hävitessä.

Lisäksi tutkijat osoittivat, että kasvihuonekaasupäästöjen vaihtelun olevan Tiibetin ylängön joissa vertailukelpoista monien muiden maailman jokien kanssa suuren virtausnopeuden ja liuenneen hiilen kohonneiden pitoisuuksien takia.

– Nämä löydökset yhdessä viittaavat siihen, että Tiibetin ylängön joista vapautuu tulevaisuudessa yhä enemmän liuennutta hiiltä, typpeä ja kasvihuonekaasuja, mikä todennäköisesti kiihdyttää ilmastonmuutosta tällä ekologisesti haavoittuvalla alueella, Bin Qu arvioi.

Ilmaston lämpeneminen on nostanut maapallon kolmantena napana ja Aasian vesitornina tunnetun Tiibetin ylängön vuotuista keskilämpötilaa huomattavasti kuluneen vuosisadan aikana. Ilmastonmuutos on aiheuttanut Tiibetin ylängöllä monenlaisia ongelmia. Se on muun muassa muuttanut alueen hydrografisia olosuhteita ja kiihdyttänyt jäätiköiden ja ikiroudan sulamista.

Asiantuntijat ovat yhä enemmän huolissaan hydrografisten olosuhteiden muutosten ja ihmisen toiminnan vaikutuksista Tiibetin ylängön jokivesien kemialliseen koostumukseen.

Bin QUn kemiantekniikan väitöskirja Water chemistry and greenhouse gases emissions in the rivers of the ‘Third Pole’/’Water Tower of Asia tarkastetaan Mikkelin yliopistokeskuksessa 11. elokuuta.

Poimintoja videosisällöistämme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)