Suomen pitkäaikaisimman parlamentaarikon, ministeri Ilkka Kanervan (1948-2022) muistomerkki paljastettiin sunnuntaina Lokalahdella Uudessakaupungissa. Kanervan kuolemasta tuli sunnuntaina kuluneeksi kaksi vuotta.
Varsinais-Suomen Lokalahdella syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Kanerva toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1975-2022 sekä ministerinä kolmessa hallituksessa. Eduskunnan varapuhemiehenä Kanerva toimi 2003-2007. Kanerva muistetaan myös merkittävänä urheiluvaikuttajana. Ministerin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 2017.
Lokalahden kirkkomaan viereen nousseen muistomerkin on suunnitellut Jarkko Roth. Ilkka Kanerva on haudattu Lokalahden hautausmaalle.
Muistomerkin paljastustilaisuuten osallistuivat muun muassa presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Petteri Orpo (kok.) sekä useat Kanervan vanhat kollegat eduskunnasta. Pääministeri Orpo paljasti muistomerkin ja piti tilaisuudessa puheen. Sunnuntain tilaisuudessa muistettiin paitsi Ilkka Kanervaa, myös tämän helmikuussa menehtynyttä Riitta-siskoa.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen jakoi viestipalvelu X:ssa videon ja kuvia paljastustilaisuudesta.
– Kaksi vuotta sitten ystävämme lähti. Iken muistomerkki Kohtaaminen paljastettiin Lokalahden kirkkomaan viereen – Ilkan haudan lähettyville, Heinonen kirjoittaa.
Kaunis tilaisuus Ilkan kotikirkossa ja sen pihamaalla pääministeri, Ilkan ystävän, @PetteriOrpo pitäessä puheen ja paljastaessa muistomerkin.
Ike koskettaa tänäänkin. Väkeä valtavasti paikalla.
Valkoisten ruusujen hetki. Toinen Ikelle ja toinen Riitta-siskolle. @kokoomus pic.twitter.com/tOafZ6s9Ci
— Timo Heinonen (@timoheinonen) April 14, 2024





