Suolistosyöpä yleistyy Suomessa vauhdilla, kertoo Iltalehti. Kyseessä on nykyään Suomen kolmanneksi yleisin syöpä. Sitä yleisempiä ovat vain eturauhas- ja rintasyöpä.
– Tässä syövässä ongelmana on salakavaluus, syöpätautien erikoislääkäri Tuomo Alanko Docrates Mehiläinen Syöpäkeskuksesta kertoo IL:lle.
Hänen mukaansa syöpä voi olla pitkään oireeton tai oireet ovat niin epämääräisiä, ettei niitä osata tunnistaa syövän oireiksi. Oireita voivat olla esimerkiksi näkyvä veri ulosteessa tai suolen toiminnan muuttuminen. Myös jatkuvat vatsakivut ja toistuvat krampit voivat olla merkki suolistosyövästä. Yksi tyypillinen oire on myös selittämätön painon lasku.
Alangon mukaan syövän lisääntymisen taustalla on ensisijaisesti väestöön ikääntyminen. Suurin osa suolistosyöpätapauksista todetaan eläkeiän kynnyksellä tai sen jälkeen. Viime vuosina suolistosyöpää on todettu kasvavissa määrin myös nuoremmilla ihmisillä.
Iän lisäksi sairastumisen riskiin vaikuttavat myös perintötekijät ja elintavat. Esimerkiksi runsas punaisen lihan ja prosessoitujen lihatuotteiden kuten makkaroiden käyttö lisää sairastumisen riskiä. Myös vähäinen kuidunsaanti, ylipaino ja vähäinen fyysinen aktiivisuus kasvattavat syövän riskiä. Alanko muistuttaa, että myös runsas alkoholin käyttö ja tupakointi kasvattavat sairastumisen riskiä.

Terveyskirjaston mukaan Suomessa todettiin vuonna 2020 1 645 uutta suolistosyöpätapausta naisilla ja 1 972 uutta tapausta miehillä. Kaksi kolmannesta suolistosyövistä todetaan yli 65-vuotiailla. Suolistosyöpä hoidetaan leikkauksella aina, kun se on mahdollista. Muita hoitoja ovat solunsalpaajahoito, biologiset lääkkeet, sädehoito tai näiden yhdistelmä.
Hoitomuoto valitaan aina tapauskohtaisesti. Suolistosyövän ennuste riippuu sen levinneisyysasteesta toteamisvaiheessa. Pinnallisissa kasvaimissa paranemismahdollisuudet ovat yleensä hyvät, ja suurin osa potilaista paranee pelkällä leikkauksella tai leikkauksen ja sädehoidon ja/tai solunsalpaajahoidon yhdistelmällä. Pidemmälle edenneessä syövässä ennuste on huonompi.
LUE MYÖS:
Tiesitkö? Alkoholi lisää seitsemän eri syövän riskiä
Tällainen ruokavalio vie ennenaikaiseen hautaan





