Yllättävä lääkeaine voi vaikeuttaa syövän leviämistä

Syövän leviämistä voi tutkimuksen mukaan vaikeuttaa lääkeaine, jota on tähän asti käytetty aivan toiseen vaivaan.
Erektiolääkkeistä tunnettu lääkeaine voi tuoreen tutkimuksen mukaan vaikeuttaa syövän leviämistä. PEXELS
Erektiolääkkeistä tunnettu lääkeaine voi tuoreen tutkimuksen mukaan vaikeuttaa syövän leviämistä. PEXELS

Erektiohäiriön hoitoon käytetty sildenafiili voi tuoreen tutkimuksen mukaan vaikeuttaa syövän etäpesäkkeiden muodostumista. Israelilaisen Weizmann-tiedeinstituutin tutkijoiden havainto on julkaistu Cancer Research -tiedelehdessä.

Tutkimuksen mukaan sildenafiili voi vaikeuttaa syöpäsolujen leviämistä häiritsemällä niiden kolesterolin käyttöä. Kolesteroli toimii soluissa eräänlaisena rakennusaineena. Sitä tarvitsevat etenkin syöpäsolut, jotka yrittävät irtautua alkuperäisestä kasvaimesta ja levitä muualle elimistöön.

Tutkijoiden mukaan sildenafiili vaikuttaa solujen sisällä tapahtuvaan liikehdintään tavalla, joka heikentää kolesterolin kulkua syöpäsoluissa. Kun kolesteroli ei ole solujen käytettävissä normaalisti, niiden on vaikeampi liikkua ja muodostaa etäpesäkkeitä.

Weizmann-instituutin mukaan syöpäsolut näyttävät olevan erityisen herkkiä tällaiselle häiriölle. Etäpesäkkeiden synty vaatii soluilta paljon: niiden pitää irtautua, selviytyä verenkierrossa ja asettua uuteen kudokseen. Jos kolesterolin käyttö vaikeutuu, tämä prosessi heikkenee.

Tutkimuksessa vaikutusta selvitettiin laboratorio- ja eläinkokeissa sekä potilaista peräisin olevilla syöpäsoluilla. Lisäksi tutkijat tarkastelivat noin viiden miljoonan israelilaisen Clalit-terveyspalveluiden jäsenen terveystietoja 20 vuoden ajalta.

Potilastietojen perusteella sildenafiilia muista syistä käyttäneillä syöpäpotilailla eloonjääminen oli parempaa. Yhteys oli selvempi niillä potilailla, jotka käyttivät samaan aikaan statiineja eli yleisiä kolesterolilääkkeitä.

Tutkijoiden mukaan sildenafiili ja statiinit voivat täydentää toisiaan. Statiinit vähentävät kolesterolin tuotantoa elimistössä, kun taas sildenafiili näyttää häiritsevän kolesterolin käyttöä syöpäsolujen sisällä. Yhdessä ne voivat siksi vaikeuttaa syöpäsolujen leviämistä tehokkaammin kuin kumpikaan yksin.

Professori Ayelet Erezin mukaan tulokset viittaavat siihen, että syövän etenemiseen voivat vaikuttaa kasvaimen ominaisuuksien lisäksi potilaan aineenvaihdunta ja lääkkeet, joita hän käyttää muihin sairauksiin.

Tutkimus ei vielä tarkoita, että sildenafiilia käytettäisiin syövän hoitoon. Havainto vaatii jatkotutkimuksia ja kliinisiä kokeita, joissa lääkkeen mahdollinen hyöty ja turvallisuus syöpäpotilailla voidaan arvioida.

Tutkimuksen mukaan hyödyt eivät kasva rajattomasti voimaharjoittelun määrän noustessa.
Grönlanninvalas on jokaisen biologisen laskelman mukaan täydellinen kasvualusta syövälle.
Useimmiten oire on vaaraton, mutta tietyissä tilanteissa turvotus vaatii lääkärin arviota.
Mainos