Ihotautilääkäri neuvoo: Näin tunnistat vaarallisen luomen

Runsasluomisuus lisää ihosyöpäriskiä yhdessä perimän ja UV-säteilylle altistumisen kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Melanooman ennaltaehkäisyssä tärkeää on kohtuullinen auringosta nauttiminen ja oman ihon säännöllinen seuranta.

Luomista yleisimpiä ovat ruskeat melanosyytti- eli pigmenttiluomet, joita jokaisella on joitain kymmeniä.

”Luomien määrä on yksilöllistä ja synnynnäistä eli niiden lukumäärään ei voi mitenkään vaikuttaa. Lapsi syntyy tietyn luomiperimän kanssa, vaikka luomet eivät vielä näy vastasyntyneen iholla”, ihotautien erikoislääkäri Maria Huttunen toteaa Terveystalon tiedotteessa.

Lähtökohtaisesti pigmenttiluomet ovat vaarattomia. Pigmenttiluomet saattavat kuitenkin kehittyä pahanlaatuisiksi ja edetä melanoomaksi, yhdeksi ihosyövän vaaralliseksi muodoksi.

Melanoomariskiä lisää liiallinen aurinkoaltistus ja runsasluomisuus, jonka rajana pidetään yli sataa iholta löytyvää luomea. Erityisesti runsasluomisille Huttunen suosittelee säännöllistä oman ihon seurantaa.

Runsasluomisuuden ja liiallisen UV-altistuksen lisäksi melanoomariskiä lisäävät erityisesti lapsuusaikana tapahtunut ihon palaminen sekä runsas solariumissa käynti.

”Melanoomalle altistaa herkästi palava, punertava ja pisamainen ihotyyppi. Ihon palaminen, etenkin lapsuudessa, ja suvussa esiintyvä melanooma kasvattavat sairauden riskiä”, Huttunen kertoo.

Havaitse vaarallinen luomi

Melanooman ennaltaehkäisyssä ainoana tehokkaana ehkäisykeinona toimii Huttusen mukaan riittävä UV-säteilyltä suojautuminen.

”Kesällä auringosta tulisi nauttia oman ihotyypin mukaan, ja muistettava riittävä aurinkosuoja eli aurinkovoiteet, peittävä pukeutuminen ja hakeutuminen varjoon kuumimpaan aikaan.”

Jos yksittäinen luomi muuttaa nopeasti muotoaan tai laajenee, muuttuu moniväriseksi tai reunoiltaan epätasaiseksi, on luomi syytä tarkastuttaa lääkärin vastaanotolla ja mahdollisesti poistaa.

Myös luomen rakenteen muuttuessa kyhmymäiseksi tai sen vuotaessa verta on luomi yleensä syytä poistaa.

Tavallisimmin luomi poistetaan leikkaamalla paikallispuudutuksessa. Patologi tutkii aina poistetun luomen.

Poimintoja videosisällöistämme

”Jos omien luomien terveys vaivaa mieltä, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle. Yksittäisen luomen aiheuttamien huolien ei kannata antaa heikentää omaa elämänlaatua”, Maria Huttunen muistuttaa.

Luomien terveyttä voi tarkkailla VARO-muistisäännöllä: V: väri vaihtuu tummaksi tai epätasaiseksi, A: alue laajenee nopeasti, R: reunasta tulee epätarkka, O: osat epäsymmetriset.

Erilaiset ihosyövät ovat nopeimmin länsimaissa yleistyviä syöpälajeja. Suomessa diagnosoidaan vuodessa noin 1 300 melanoomatapausta, ja niiden määrä on lisääntymään päin. Melanoomista vain 20 prosenttia kehittyy iholla aiemmin olleeseen pigmenttiluomeen, ja valtaosa syntyy ihokohtaan, jossa aikaisemmin ei ole ollut lainkaan luomea.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)