Neuvotteluja ICT-alan toimihenkilöiden työehtosopimuksesta on Ammattiliitto Pron ja Palvelualojen työnantajat PALTA:n välillä käyty elokuun lopulta lähtien. Neuvotteluissa on tähän mennessä päästy yhteisymmärrykseen liittojen yhteisen toimialan kehittämishankkeen, ICT-alan työn tulevaisuus -hankkeen toimeksiannosta.
Pron tavoite neuvotteluissa on ollut muun muassa selkeyttää työehtosopimuksen määräyksiä, kehittää paikallisen sopimisen edellytyksiä ja parantaa työn ja perheen yhteensovittamista koskevia määräyksiä.
Erityisen tärkeä tavoite toimihenkilötyön kannalta Pron mukaan on selkeyttää ulkopuolisen työvoiman eli vuokrantyön ja alihankinnan käyttöä koskevia määräyksiä ja sopia alalla vastuullisen alihankinnan periaatteista.
Pron mukaan PALTA on tietoisesti halunnut kariuttaa neuvottelut esittämällä, että jokaisesta työehtosopimuksen määräyksestä voitaisiin sopia paikallisesti toisin.
– Lisäksi työnantaja on esittänyt keskeisten palkkausta ja työaikaa koskevien määräysten, kuten sijaisuuskorvauksen, pyhäkorvauksen ja työvuoroluettelon romuttamista sekä henkilöstöedustajien toimintaedellytysten mitätöimistä.
– Työnantajaliiton vastaesitys ulkopuolisen työvoiman tarkoituksenmukaiseen käyttöön on röyhkeä. Se romuttaa vuosien mittaan kehitetyt vastuullisen alihankinnan toimintamallit, sanoo Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen (sd.).
Malisen mukaan ICT-alan työehtojen puolustaminen vaatii toimenpiteitä. Alalla on torstaiaamusta lähtien voimassa ylityökielto. Se koskee kaikkia toimihenkilötehtäviä ICT-alalla. Tämä pitää sisällään operaattorit ja niiden tytäryhtiöt sekä alihankintaa tekevät asiakaspalvelu- sekä verkon rakennus- ja ylläpitotöitä tekevät yritykset.
Alalla ei myöskään tehdä mitään uusia paikallisia sopimuksia.
– Asiat on vielä mahdollista ratkaista neuvotteluteitse, mikäli työnantajaliitolla on aitoa neuvotteluhalukkuutta, Malinen sanoo.





