Nobel-kirjailija Elias Canetti (1905–94) kirjoitti vuonna 1960 ilmestyneessä kirjassaan Joukko ja valta, että vainoharhaiset itsevaltiaat ympäröivät itsensä tyhjällä tilalla voidakseen havaita lähestyvän vaaran. Ainoita luotettavia alamaisia ovat ne, jotka ovat valmiita tulemaan tapetuiksi.
Jokaisella teloituksella, jonka diktaattori määrää, hän ikään kuin kartuttaa ”selviytymisvoimaansa”.
– Kuinkapa Vladimir Putinia voisi osuvammin kuvata, European Council on Foreign Relations -ajatushautomon johtajana toimiva Mark Leonard kysyy.
– Venäjän itsevaltias istuu mieluiten yksin pitkän valkoisen pöydän päässä, esittää uhkavaatimuksia, käynnistää hyökkäyksiä ja tilaa poliittisten vastustajiensa pidätyksiä (tai murhia), hän toteaa.
Putin on Leonardin mukaansa pönkittänyt valta-asemaansa verisillä sodilla Tšetšeniassa, Georgiassa, Syyriassa ja Ukrainassa, mutta kokee oman selviytymisensä edellyttävän yhä muiden olemassaolon lopettamista.
Aidalla ei voi enää istua
Hyökkäämällä Ukrainaan Putin on Leonardin mukaan laukaissut myös muiden selviytymisvaistot. Ukraina käy presidentti Volodymyr Zelenskyin johdolla eksistentiaalista kamppailua, Nato on aktivoitunut ja Euroopan unioni on muuttunut sisäänpäin kääntyneestä rauhanhankkeesta turvallisuusyhteisöksi.
– Kuten eräs korkea-arvoinen eurooppalainen diplomaatti minulle tällä viikolla sanoi: ”Venäjä on liian suuri ja liian sidoksissa meihin, jotta sen voitaisiin antaa käyttäytyä kuin kiusaaja vailla mitään sääntöjä. Joko meidän vastauksemme tähän sotaan pysäyttää sen tai maailmamme romahtaa”, Leonard sanoo.
Euroopan on varauduttava Venäjän aiheuttamiin jatkuviin häiriöihin ja epäjärjestykseen ainakin niin kauan kuin Putin pysyy vallassa. Tämä pakottaa eurooppalaiset johtajat pohtimaan neljää keskeistä kysymystä.
Ensimmäinen kysymys on Leonardin mukaan se, missä Euroopan ja Naton rajojen pitäisi kulkea. Rajojen täsmentäminen johtaa todennäköisesti nykyistä suppeampaan mutta vahvempaan länteen.
– Ruotsi ja Suomi saattavat liittyä Natoon, mutta maita, jotka yrittävät istua aidalla, suvaitaan entistä vähemmän. Unkari, Turkki ja Serbia joutuvat valitsemaan puolensa, hän toteaa.
Putin Kremlissä – länsi ei turvassa
Toinen ydinkysymys on Leonardin mukaan se, onko Eurooppa valmis alueelliseen turvallisuusjärjestelmään, jonka perustana on pikemminkin voimatasapaino kuin lait ja instituutiot.
– Vanha näkemys järjestelmästä, jossa Venäjä on mukana, korvautuu uudella, Venäjän vastaisella – ilman yhteisiä instituutioita tai luottamusta, hän sanoo.
Tähän liittyy myös vahva panostus sotilaalliseen varusteluun, joka muun muassa Saksan osalta on jo käynnistynyt.
Kolmas kysymys koskee Euroopan poliittisia edellytyksiä taloudellisen ja yhteiskunnallisen kestävyyden rakentamiselle. Keskinäisriippuvaisten voimien välisissä konflikteissa menestyksen avaimia ovat Leonardin mukaan kärsivällisyys ja kyky sietää kipua. Vaikka Venäjään kohdistetuilla pakotteilla on vahva tuki, se ei välttämättä kestä, jos öljyn ja kaasun hinnat jatkavat nousuaan ja aiheuttavat taantuman.
Neljäs ja viimeinen suuri kysymys on Leonardin mielestä se, onko Eurooppa osa alueellista vai maailmanlaajuista järjestystä. Sota keskellä maanosaa ja Venäjän tiivistyvä Kiina-yhteys palauttavat hänen mukaansa Euroopan geopoliittisen asetelman keskiöön.
Putinin on sanottu elävän historiallisine kuvitelmineen ja piiritetyksi joutumisen pelkoineen aivan omassa maailmassaan.
– Tämä vertauskuva kuitenkin peittää sen tosiasian, että kohtalomme ovat kietoutuneet toisiinsa. Riippumatta siitä, missä maailmassa (tai millä aikakaudella) Putin luulee elävänsä, niin kauan kuin hän on Kremlissä, Eurooppa ei ole turvassa, Leonard toteaa.
