”Huonosti toimivat pakotteet” – kansanedustaja hätkähti

Venäjän bruttokansantuote kasvaa pakotteista huolimatta.
Ihmisiä Moskovan Punaisella torilla Krimin miehityksen 10-vuotispäivänä 18. maaliskuuta 2024. AFP, AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA
Ihmisiä Moskovan Punaisella torilla Krimin miehityksen 10-vuotispäivänä 18. maaliskuuta 2024. AFP, AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) hätkähtää Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tuoreesta ennusteesta, jonka mukaan Venäjän bruttokansantuote kasvaa 2,6 prosenttia vuonna 2024.

– Ja että maan bruttokansantuote kasvoi nopeammin kuin kaikilla G7-mailla vuonna 2023, Wallinheimo kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Hän viittaa Talouselämän artikkeliin aiheeseen liittyen. Artikkelissa viitataan ajatushautomo ISW:n raporttiin, jonka mukaan Venäjä on onnistunut kiertämään länsimaiden pakotteita.

Suurimmat muutokset maan budjettipolitiikassa ovat tulleet kasvaneista sotilaskuluista.

– Huonosti toimivat pakotteet, Wallinheimo toteaa.

Syyskuussa vain kahdeksan maata osti venäläistä vehnää, kun viime vuonna ostajia oli 26.
EU selvittää, voidaanko ikääntyvät Antonov-jättikoneet modernisoida.
Enemmistö ei toivo suomalaisyritysten investointien palaavan maahan sodan jälkeen.
Mainos