Amerikkalainen sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on huolissaan nuorten älylaitteiden käytöstä.
Huippututkijan mukaan nuorten älypuhelinten käytölle tulisi asettaa tiukempia rajoitteita. Hän viittaa tutkimustuloksiin, joiden mukaan nykyisellä ruutuajalla nykynuoret tulevat viettämään jopa 25 vuotta elämästään älypuhelinta tuijottaen.
– Useimmat heistä eivät halua elää näin, mutta tuntevat olevansa ansassa, Haidt kirjoittaa viestipalvelu X:ssä viitaten tutkimustulokseen, jonka mukaan suurin osa nuorista kokee haluavansa vähentää ruutuaikaa ja sosiaalisen median käyttöä.
Tutkijalla on konkreettinen ehdotus nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi.
– Entä jos lykkäisimme älypuhelinten ja tablettien hankkimista ainakin 14 ikävuoteen asti?
Haidt on myös aiemmin ottanut voimakkaasti kantaa älypuhelimiin liittyviin teemoihin liittyen. Hänen mukaansa juuri puhelimet tuhoavat nuorten mielenterveyden.
Vuonna 2024 suomeksi ilmestyneessä teoksessaan Ahdistunut sukupolvi Haidt argumentoi, että vuodesta 2010 alkanut älypuhelinten esiinmarssi on nuorten ahdistuneisuuden ja pahoinvoinnin räjähdysmäisen lisääntymisen takana.
Lapsuuden aktiivisten ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen kannustavien leikkien sijaan nuoret ovat tutkijan mukaan kiinni ruuduissa, mikä luo passiivisuutta.
Haidtin mukaan lapset törmäävät verkkomaailmassa myös kehitykselle haitalliseen sisältöön. Hänen mukaansa aikuiset ylisuojelevat lapsia todellisessa maailmassa ja alisuojelevat verkossa.
The avg young person today is on course to spend 25 years of their life on their phone. (Plus more on other screens). Most of them don't want to live this way, but feel trapped.
How about we delay giving smartphones and tablets till at least 14?https://t.co/aJMaAxcMrD pic.twitter.com/dEg3SIMIxG
— Jonathan Haidt (@JonHaidt) July 28, 2025





