Yhdysvaltojen demokraattipuolueen sisäpiirissä ollaan kasvamassa määrin huolestuneita presidentti Joe Bidenin heikoista kannatusluvuista ja republikaanipuolueen noususta marraskuun välivaalien jo häämöttäessä. Asiasta uutisoi The New York Times.
Monet demokraattien strategeista pohtivatkin nyt, kannattaako myöhemmin tänä vuonna 80 vuotta täyttävän Bidenin pyrkiä jatkokaudelle vuoden 2024 presidentinvaaleissa.
Barack Obaman keskeisenä neuvonantajana ja menestyksekkäiden vaalikampanjoiden arkkitehtinä tunnetuksi tullut David Axelrod pitää juuri Bidenin ikää presidentin suurena taakkana.
– Presidenttiys vaatii hirvittävän veronsa, ja todellisuus on, että presidentti olisi toisen kauden päättyessä lähempänä 90 kuin 80-vuotias, ja se olisi iso kysymys, Axelrod sanoo.
Axelrodin mukaan presidentin ikä ja epävarmat esiintymiset ruokkivat virheellistä käsitystä siitä, ettei Biden olisi tehtäviensä tasalla.
– Biden ei saa ansaitsemaansa kiitosta siitä, että hän johti maan pandemian pahimman vaiheen läpi, on säätänyt historiallisia lakeja, kokosi Naton yhteen Venäjän hyökkäyksen edessä ja palautti säädyllisyyden Valkoiseen taloon, Axelrod arvioi.
Mikäli Biden ei pyrkisi jatkokaudelle, ei demokraateilla NYT:n haastattelemien sisäpiiriläisten mukaan kuitenkaan ole selkeää ehdokassuosikkia.





