Keskiviikkoiltana Suomeen huippukokoukseen saapuva Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden kulkee paikasta toiseen Cadillac One -virka-autollaan, jota kutsutaan lisänimellä ”The Beast”. Peto-nimitys tulee siitä, että kyseessä ei ole mikään tavanomainen limusiini, vaan järeästi panssaroitu auto.
Independent-lehden mukaan Cadillac One -auton uskotaan olevan General Motorsin raskaamman lava-auton ja Cadillac Escaladen risteytys, joka on täynnä erityisominaisuuksia. Auto painaa noin 9000 kiloa ja paikkoja on seitsemälle.
Helsingin Sanomien mukaan identtisiä autoja on arveltu olevan ainakin 12 kappaletta, ja niitä kuljetetaan rahtilentokoneella sinne, minne presidentti ikinä matkustaakin.
Nykymallin mukainen virka-auto otettiin ensi kertaa käyttöön vuonna 2018 presidentti Donald Trumpin kaudella. Tuolloin auto nähtiin myös Suomessa.
HS:n mukaan limusiini on ympäröity lähes kauttaaltaan 20 senttimetrin paksuisella panssarilla, ikkunat kestävät rynnäkkökiväärin luodit ja pienet räjähdykset ja renkailla pystyy ajamaan vaikka ne puhkeaisivat. Auton polttoainetankki on luodinkestävä ja suojattu räjähdykseltä. Lisäksi autossa on pomminkestävä pohjapanssari.
Autossa on myös jääkaappi, jossa on presidentin veriryhmän mukaista verta. Lisäksi varusteluihin tiettävästi kuuluu happisäiliöitä ja sammutusvälineistöä.
Autosta pystytään syöksemään myös ulos savuverho, kyynelkaasua ja öljyä vaikeuttamaan muiden ajoneuvojen kulkua. Myös ovenkahvojen on kerrottu olevan sähköistetyt siltä varalta, että joku yrittäisi autoon sisään.





