Europarlamentaarikko Henna Virkkusen (kok.) mukaan EU:n ja Britannian neuvottelemalla erosopimuksella pyritään lähinnä pienentämään vahinkoja. Sopimuksen tärkein anti on hänen mukaansa vuoden 2020 loppuun jatkuva eron siirtymäaika, jonka aikana Britannia noudattaa kaikkia EU:n lakeja, maksaa jäsenmaksut, mutta ei saa osallistua enää mihinkään päätöksentekoon.
– Näin ihmiset voivat jatkaa arkeaan ja yritykset kaupankäyntiään turvallisin mielin, kunnes pysyvät sopimukset EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta saadaan tehtyä, Henna Virkkunen sanoo tiedotteessaan.
Siirtymäaikaa on Virkkusen mukaan mahdollisuus jatkaa maksimissaan kaksi vuotta, mutta ei pitkä välitilassa roikkuminen ole toivottavaa.
– On parempi joko erota tai sitten perua eroaikeet kokonaan.
Euroopan parlamentin näkökulmasta nyt neuvoteltu erosopimus kattaa Virkkusen mukaan ne kolme päätavoitetta, joista haluttiin varmuus: Britanniassa asuvien EU-kansalaisten oikeudet on turvattu, Britannian maksuvelvoitteista EU:lle on sovittu, eikä Irlannin ja Pohjois-Irlannin välille tule kovaa rajaa. Sunnuntaina Brysselissä pidettävässä ylimääräisessä Brexit-kokouksessa on tarkoitus käydä keskustelua myös tulevan EU-Britannia -suhteen poliittisista päälinjoista.
– On kuitenkin aivan selvää ettei Britannia voi EU:n ulkopuolella saada parempia etuja kuin jäsenmaat. Alustavien päälinjojen mukaan maa näyttäisi haluavan olla mukana lähes kaikissa EU:n toiminnoissa myös jatkossa. Se on tietenkin erinomaista, mutta herättää entistä isommin kysymyksen, miksi ylipäätään erota?
Virkkunen tähdentää että mahdollinen uusi kansanäänestys on kuitenkin täysin brittien omissa käsissä.
– Britannian ero on suuri tragedia, ja osoittaa mitä voi tapahtua kun populismi pääsee liian pitkälle.





