Helsingin väkiluku ylittää 700 000 vuonna 2028

Helsinkiin ja Helsingin seudulle on laadittu uudet väestöprojektiovaihtoehdot vuoteen 2050 asti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin kaupungin tietokeskuksen uuden väestöennusteen perusvaihtoehdon mukaan Helsingin väestö kasvaa 650 000 asukkaaseen vuonna 2020 ja 756 000 asukkaaseen vuonna 2050.

Nopean kasvun vaihtoehdon mukaan Helsingissä olisi 866 000 asukasta vuonna 2050.

Tänä vuonna väestönkasvun ennustetaan olevan Helsingissä 7 600 henkeä ja vuosina 2017–2019 keskimäärin 6 670 henkeä vuodessa. 2020-luvulla vuotuisen väestönkasvun arvioidaan olevan 5 400 henkeä, minkä jälkeen väestönkasvu alkaa hidastua, sillä kuolleiden määrä kasvaa.

Ennusteen perusvaihtoehdon mukaan Helsingin muuttotappio naapurikuntiin alkaa jälleen kasvaa uusien liikenneväylien myötä. Ne lisäävät asuntotuotantoa muualla pääkaupunkiseudulla.

Varhaiskasvatukseen tulevan ikäluokan kasvun ennakoidaan jatkuvan 2020-luvun jälkipuolelle saakka ja vuonna 2020 lapsia on 2 300 nykyistä enemmän. Peruskouluikäisten määrän ennustetaan kasvavan vuosittain 1 000–1 600 hengellä vuoteen 2022 saakka, minkä jälkeen kasvu hidastuu.

Eläkeikäisten eli yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa vuoteen 2025 mennessä nykyisestä 104 000:sta 123 000:een. Sen sijaan työikäisten määrän kasvun ennustetaan hidastuvan viime vuosien korkeasta tasosta. Työikäisten kasvu saadaan maahanmuutosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)