The Times on haastatellut kahta Ukrainan 10. erikoisjoukkojen osaston eli Shamaani-pataljoonan 25–vuotiasta sotilasta, joiden salanimet ovat ”Komea” ja ”Kakskytkaks”. Nuoresta iästä huolimattaan he ovat taistelleet jo sodan alusta eli vuodesta 2014 lähtien.
Osaston tarkoitus on kylvää sekaannusta ja hajaannusta vihollisen selustassa. Osastoon valitaan vain parhaimmat ja kestävimmät miehet, jotka valitaan kestävyyttä ja selviytymistaitoja testaavissa kokeissa. Osasto erikoistuu sukellus-, laskuvarjo- ja vuorikiipeilyoperaatioihin.
– Kiinnostavimmat tehtävät ovat vihollisen selustassa; räjähteiden asentaminen vihollislinjojen takana, rajan takana, sanoo Kakskytkaks
– Venäläiset eivät tiedä mitä tapahtui, he eivät usein usko meidän olleen siellä, lisää Komea.
Osasto on myös taistellut brittien ja amerikkalaisten rinnalla Afganistanissa ansaiten maineen Ukrainan erikoisjoukkojen eliitin eliittinä.
– Me lähetämme heidän vaikeimpiin tehtäviin, koska he ovat parhaimmat ja rohkeimmat. He ovat erittäin tärkeitä sodankäynnillemme, sanoo eräs korkeampi ukrainalainen tiedustelu-upseeri.
Erikoisjoukotkaan eivät olleet uskoa suurhyökkäyksen tulevan
– Joka päivä meille kerrottiin, että invaasion pitäisi alkaa huomenna, mutta ei sitten kuitenkaan alkanut. Kun se lopulta alkoi, en meinannut uskoa, sanoo Komea.
Osasto taisteli sodan ensimmäisenä päivänä Hostomelin eli Antonovin lentokentällä, jonne Venäjän kollegat eli Spetsnaz-osasto laskeutui varmistaakseen sillanpään ilmasillalle.
– Otimme asemat lentokonehalleissa ja parakeissa aloittaen nelituntisen tulitaistelun, kunnes vaihdoimme kansalliskaartin yksiköiden kanssa, kertoo Komea.
Komean mukaan taistelun ensimmäinen tunti oli kaaos, kun ukrainalaisjoukot yrittivät kompuroiden yhdenmukaistaa puolustustaan, mutta heidän toimintansa esti hyökkääjää saamasta oleellista sillanpääasemaa Kiovan ulkopuolella.
Hostomelin jälkeen heidät Moštšunin kylään estämään vihollisen Irpin-joen ylitys, joka onnistuessaan olisi mahdollistanut venäläisten suoran etenemisen Kiovaan. Kolme ryhmää raivasi kylän ja kaivautui jokea reunustavaan metsänlaitaan odottamaan hyökkäystä. Shamaanit suojautuivat ankaralta kranaattitulelta kylärakennuksiin, kun suurempi jalkaväkiosasto kahden rynnäkköpanssarivaunun tukemana aloitti joenylityksen. Vaikka he olivat alakynnessä ”kuten aina”, ryhmät odottivat, kunnes venäläisjoukot olivat syvällä kylän keskustassa, ja väijyttivät vihollisen aloittaen lähitaistelut molemmilta sivustoilta.
– Ammuimme 5-10 metrin päästä. Me yritimme aina pysyä tiiviisti kontaktissa, lähes kosketusetäisyydellä, koska silloin he eivät voi käyttää tykistöön. Heillä on paljon enemmän tykistöä kuin meillä, mutta heidän moraalinsa on heikko, he eivät kykene taistelemaan mies miestä vastaan. On psykologisesti erittäin raskasta kestää tulitaistelua, jossa käytetään käsi- ja kiväärikranaatteja, sanoo Komea.
Ukrainalaiset tuhosivat kaksi rynnäkköpanssarivaunua brittiläisillä NLAW-panssarintorjuntaohjuksilla ja vetäytyivät kylästä järjestäytyäkseen uudelleen. Pian jokea oli ylittämässä toinen 50 miehen ja panssariajoneuvon tukema venäläisjoukko. Ukrainalaiset siirtyivät takaisin kylään odottamaan sen pimeydessä venäläisten askelia.
– Kaverini kuuli, kun upseeri komensi miehensä ketjuun ja sitten he hyökkäsivät kiljuen ja huutaen. Mutta he tekivät saman virheen eli tulivat kylän keskustaan. Joten surmasimme heidät kaikki, muistelee Komea.
Shamaani-pataljoona osallistui kaikkiin Kiovan alueen taisteluihin ja jatkoi Valko-Venäjän rajalle vetäytyneiden venäläisten härnäämistä.
Erikoisjoukot ovat Ukrainan puolustuksen selkäranka
Ukrainan armeija on hyvin riippuvainen erikoisjoukoistaan, joita tarvitaan organisoimaan juuri palvelukseen kutsuttuja joukkoja, jotka ovat hyvin motivoituneita, mutta niukasti koulutettuja ja huonosti varustettuja. Erikoisjoukkoja tarvitaan vahvistamaan ja rohkaisemaan vakinaisen väen joukkoja esimeriksi tykistötulen alla.
Juuri nyt meillä ei ole tarpeeksi kaikki tarvittavia resursseja toimintaan. Meillä on väkeä, muttei tarpeeksi resursseja oikeiden aseiden tarjoamiseksi kaikille. Tämä on tykistö- ja ilmasotaa, me tarvitsemme molempia. Ennen kuin meillä on tarvittavat resurssit, erikoisjoukkojen tehtävänä järjestää sodankäynti eturintamalohkoilla. Meillä on viestiyhteydet, lääkinnälliset evakuointioperaatiot, menemme edeltä jalkaväkeä ja jalkaväen jälkeen, koordinoimme kaikkea tällä alueella, sanoo Kakskytkaks.
Ukrainan riippuvuudella erikoisjoukoistaan on ollut kova hinta. Kakskytkaks sanoo, että puolet hänen tovereistaan on kaatunut viime viikkojen aikana Donbasin alueella, jonne hyökkääjä on keskittänyt ilmavoimansa ja ylivoimaisen tykistönsä hyvin pienelle rintamalohkolle.
Vaikka Ukrainan miestappiot olivat huomattavasti hyökkääjää pienemmät sodan alkuviikkojen aikana, lähestyvät ne nyt hyökkääjän tappiolukuja.
Operaatioiden intensiteetti kuluttaa nopeammin varusteita kuin Ukrainaan saapuu. Erikoisjoukot pyytävät nopeampia asetoimituksia, erityisesti ajoneuvojen, NLAWien ja raskaiden aseiden. Ajoneuvopulan takia joudutaan jo käyttämään omia autojakin.
Kakskytkaks vahvistaa suomalaisten sotilaiden viime sotien aikaisen havainnon, että tehokkainta on ”ampua munille” ja vatsaan.
– Ammu aina palleille, joissa ei ole suojausta. Se on 100 prosenttisen varma tappo: vihollisen valtimot hajoavat ja lantio murtuu. Vihollinen ei pääse pakenemaan, hän ei pysty juoksemaan, hän ei pysty ryömimään tai tekemään mitään. Tälle alueelle haavoittuneella on mahdotonta antaa ensiapua. Puristussidettä tai sidettä ei voi käyttää, Kakskytkaks sanoo, ja lisää:
– Lähdin sotaan 18-vuotiaana. En ole nähnyt toisenlaista maailmaa, en ole nähnyt rauha. Aikuisikäni alusta lähtien olen nähnyt vain tätä, joten minulla ei ole erilaista käsitystä elämästä. Et voi kuvitellakaan, kuinka paljon nuoria 18- tai 19-vuotiaita liittyy nyt armeijaan. Heillä on ehkä vain kivääri ja yksi lipas, mutta he lähtevät, koska heidän täytyy. Se muistuttaa meitä ajasta tuon ikäisinä ja me ymmärrämme, että seuraava sukupolvi kasvaa tämän sodan kanssa. Se on Venäjän syytä.
Ennen sotaa Kakskytkaks oli ajatellut perustavansa kuntosaliketjun ja Komea suunnitteli uraansa Ukrainan IT-alalla, haaveili talosta ja perheestä, mutta nyt molemmat ovat päättäneet keskittyä puolustamaan isänmaataan.
– Jokaisella on oma motiivinsa. Jollekin se on vaimo, jollain ei enää ole vaimoa, jollain on perhe miehitetyssä Hersonissa tai tykistötulen alla Nikolajevissa. Minä taistelen nähdäkseni jotain muuta, nähdäkseni siviilielämän. Jottei seuraavan sukupolven tarvitsisi käydä sotaa Venäjän kanssa, sanoo Kakskytkaks.
