Yhdysvalloissa vakavasti koronavirukseen sairastunut nuori on harmitellut päätöstään jättää rokote välistä.
Georgiassa asuvalle 24-vuotiaalle miehelle siirrettiin kirurgisesti uudet keuhkot viruksen aiheuttamien vaurioiden seurauksena. Tautiin on menehtynyt Yhdysvalloissa yli 607 000 henkilöä.
WSB-TV-paikalliskanavan mukaan mies oli lykännyt rokotetta, koska pelkäsi sen mahdollisia sivuvaikutuksia. Perheen muut jäsenet olivat hankkineet rokotteen sen tultua saataville.
Isäpuolen mukaan tarkoituksena oli odotella muutama vuosi.
– Jouduttuaan sairaalaan hän sanoi, että olisi toivonut ottaneensa rokotteen jo aiemmin.
Vakavaa tautitapausta voi pitää epätodennäköisenä, sillä 24-vuotiaalla nuorella ei ollut aiempia perussairauksia tai terveysongelmia.
Floridassa saatu koronainfektio oli johtanut pitkittyneeseen tehohoitojaksoon.
– Hän olisi halunnut rokotteen juuri ennen intubaatiota. Silloin olisi jo liian myöhäistä, miehen äiti sanoo Fox 5 Atlanta -kanavalle.





