Verkkouutiset

Venäläisiä matkailijoita Nuijamaan raja-asemalla Lappeenrannassa. LEHTIKUVA / LAURI HEINO

”Hallituksen hokema on epätotta” – näin viisumeista voisi linjata

Heikki Vestmanin mukaan venäläisturisteja ei enää pitäisi päästää maahan.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestmanin vaatii hallitukselta toimia ja linjausta, joilla venäläisturistien tulo Suomeen pysäytetään.

– Hallituksen on hokema, että venäläisturismin estäminen Schengenin rajasääntöjen nojalla vaatii ”viranomaisarvion”, on epätotta, kansanedustaja sanoo tviitissään.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) perusteli eduskunnan kyselytunnilla rajojen auki olemista viranomaistulkinnalla.

– Tätä tulkintaa esimerkiksi Schengen-säännöstöstä tai tästä turvallisuusarviosta – näitä päätöksiä tekevät viranomaiset, pääministeri sanoi.

Heikki Vestman tyrmää hallituksen linjan.

– Hallitus itse olisi voinut ja voi linjata koska hyvänsä, että venäläisturisteista on haittaa Suomen ulkosuhteille ja heidän maahantulonsa on estettävä.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)