Vantaan Pyhän Laurin kirkossa vietetään perjantaina 19.syyskuuta hääyö-vihkitapahtumaa.
Tapahtumassa naimisiin voi mennä ilman ennakkoilmoittautumista.
Illan aikana paikalla on useita pappeja ja kanttoreita. Vihkimisiä jatketaan niin pitkään, että kaikki parit ehditään vihkiä, tarvittaessa vaikka yöhön asti.
– On aivan ihanaa olla töissä Hääyössä. Tapahtuma on niin täynnä rakkautta ja iloa. Sekä me työntekijät että mukana tilaisuutta toteuttamassa olevat vapaaehtoiset pääsemme osaksi vihkiparien erityistä päivää, Tikkurilan seurakunnan pappi Vilma Väisänen kuvailee tiedotteessa.
Vihkimisiä voidaan pitää kirkon lisäksi myös esimerkiksi lähellä sijaitsevan modernin Pyhän Laurin kappelin ja talonpoikaishenkisen Pakarituvan tiloissa.
Yksittäisten parien vihkimisten lisäksi voidaan järjestää useamman parin yhteisvihkimisiä.
Hääyö sopii Väisäsen mielestä kaikille, jotka haluavat mennä naimisiin vaivattomasti, mutta silti saada kauniin sekä arvokkaan kirkollisen vihkimisen.
– Puitteet ovat todella tunnelmalliset. Viime vuonna tapahtuman pareilta tulikin paljon palautetta siitä, miten oli erityinen hetki mennä naimisiin syyskuun illassa kynttilöiden valossa, hän kertoo.
Jos pari on jo aiemmin vihitty maistraatissa, voi Hääyössä saada avioliiton siunauksen. Tapahtumassa on myös mahdollista pitää rukous avioliiton vuosipäivänä.
Ensimmäistä kertaa Hääyötä vietettiin vuonna 2009. Pyhän Laurin kirkon Hääyössä on vuosien varrella sanonut tahdon jo yli 450 paria. Tapahtumakonsepti on levinnyt Vantaalta sittemmin myös muille paikkakunnille.





