Verkkouutiset

Mielenosittajat heiluttivat Georgian, Ukrainan ja EU:n lippuja parlamentin edessä Tbilisissä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / VANO SHLAMOV

Georgia luopuu kiistellystä lakiesityksestä

Maata johtavan puolueen mukaan laki peruttiin rauhan säilyttämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Georgian suurin puolue on vetänyt pois kiistellyn lakiesityksen, jolla olisi rajattu maassa toimivien kansalaisjärjestöjen toimintaa, kertoo The Washington Post.

Hallitsevan puolueen mukaan lakiesitys peruutettiin “rauhan säilyttämiseksi”. Georgian pääkaupungissa Tbilisissä on viime päivinä osoitettu mieltä lakia vastaan.

Tuhannet mielenosoittajat lähtivät Tbilisin kaduille tiistaina ja keskiviikkona heiluttaen EU:n, Ukrainan ja Yhdysvaltojen lippuja.

Poliisi käytti muun muassa vesitykkejä ja kyynelkaasua mielenosoitusten hajottamiseksi ja pidätti yhteensä 133 ihmistä.

– Olemme täällä suojellaksemme länsimaisia arvoja ja perustuslakiamme, jonka mukaan Georgian hallituksen tulee ryhtyä kaikkiin toimiin varmistaakseen Georgian täydellisen yhdentymisen EU:hun ja Natoon, Tbilisin yliopiston lehtori Zurab Tatanashvili sanoi.

Lain mukaan Georgiassa toimivien kansalaisjärjestön tulisi rekisteröityä ulkomaisiksi agenteiksi, jos ne saavat rahoituksestaan yli 20 prosenttia ulkomailta.

Samanlainen lainsäädäntö on ollut käytössä Venäjällä vuodesta 2012 lähtien. Yhdysvallat ja EU ovat sanoneet, että laki olisi ristiriidassa Georgian pyrkimysten kanssa liittyä EU:hun ja Natoon.

LUE MYÖS:
Georgiassa vastustetaan uutta lakia – ”emme halua olla osa entistä Neuvostoliittoa” 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)