Saksan ja Yhdysvaltojen äskettäinen päätös nykyaikaisten taistelupanssarivaunujensa toimittamisesta Ukrainalle syntyi amerikkalaisprofessori Phillips O’Brienin mukaan Pohjoismaiden, Baltian sekä eräiden Keski- ja Itä-Euroopan maiden kuukausia kestäneen painostuksen tuloksena.
– Tässä tapauksessa eräät Naton pienemmistä jäsen- ja kumppanimaista ovat ymmärtäneet Venäjän muodostaman uhan paljon Yhdysvaltoja ja Saksaa selvemmin, sillä niillä ei ole varaa tuudittautua itsetyytyväisyyteen, St. Andrewsin yliopiston strategian professorina toimiva O’Brien toteaa The Atlantic -lehdessä.
Saksa ja Yhdysvallat ovat pyrkineet hänen mukaansa tukemaan Ukrainaa sodan alusta alkaen, mutta eivät riittävästi, jotta ukrainalaiset voisivat työntää Venäjän joukot ulos maasta.
– Washington ja Berliini ovat lähettäneet jatkuvasti samoja sekavia signaaleja: Venäjä ei saa voittaa sotaa, eikä Ukrainan voida antaa hävitä, mutta sen on ehkä lopulta tehtävä hyökkääjälle merkittäviä myönnytyksiä rauhansopimuksen varmistamiseksi, hän sanoo.
Mitä pitempään sota on jatkunut ja mitä hirvittävämpiä sotarikoksia Venäjän joukot ovat tehneet, sitä vakuuttuneemmiksi Pohjoismaat ja Baltian maat sekä Puola, Tšekki ja Slovakia ovat hänen mukaansa tulleet siitä, että Venäjä on lyötävä.
– Kun nämä valtiot näkivät, miten kevyesti ja brutaalisti Vladimir Putin hylkäsi vuoden 1945 jälkeiset säännöt, aloitti tarpeettoman laajentumissodan ja puhuu avoimesti kulttuurisesta kansanmurhasta, niiden vanhat estot haihtuivat pois.
Suomelta suorasukainen viesti
Suomi saattaa O’Brienin mielestä olla uuden valtiokoalition merkittävin jäsen.
– Vuosikymmenten ajan Helsinki vältti visusti tekemästä mitään, mikä loukkaisi Neuvostoliittoa. Suomettumisesta tuli käsite kuvaamaan sitä, kuinka pienempi maa mukautuu osittain suuremman valtion tahtoon välttyäkseen liialliselta puuttumiselta omiin sisäisiin asioihinsa, hän sanoo.
– Putinin määrättyä täysimittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan Suomen hallitus reagoi kuitenkin tarmokkaasti. Se haki nopeasti Naton jäsenyyttä, joka toteutuu miltei varmasti Turkin ja Unkarin viimeaikaisesta asenteesta riippumatta, hän toteaa.
Hänen mukaansa Suomen johto on ilmaissut suorasukaisesti tarpeen vastata Venäjän uhkaan. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on pahoitellut Euroopan unionin heikkoa kykyä vastata Venäjän toimiin Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien ja todennut, että Ukrainan Nato-jäsenyys olisi estänyt nykyisen kriisin.
– Hän on avoimesti vaatinut Venäjän tappiota ja sanonut tien ulos konfliktista olevan se, että Venäjä vetäytyy Ukrainan alueelta, professori sanoo.
O’Brien muistuttaa Suomen johdon painottaneen, että ukrainalaisten voitto on varmistettava, sillä jos Venäjä voittaisi sodan, sen aggressiivinen käytös jatkuisi vielä vuosikymmeniä.
Euroopan uusi voima
Suomen pääministerin näkemysten kanssa samansuuntaisia puheenvuoroja on Phillips O’Brienin mukaan kuulunut Varsovasta, Tallinnasta, Tukholmasta ja muista Itä- ja Pohjois-Euroopan pääkaupungeista.
– Näiden hallitusten kannat ovat, jos jotakin, entisestään koventuneet. Baltian maat, jotka ovat johdonmukaisesti käyttäneet valtaosan puolustusbudjeteistaan Ukrainan tukemiseen, suostuttelivat yhdessä Saksaa antamaan Leopard-taistelupanssarivaunujaan Ukrainalle. Mikä ehkä yllättävintä, Ruotsi lisäsi painetta huomattavasti lupaamalla ukrainalaisille erittäin tarkan Archer-tykistöjärjestelmänsä, O’Brien sanoo.
Hänen mukaansa Eurooppaan on syntynyt uusi voima. Myöntyessään pienempien liittolaistensa vaatimuksiin Saksa ja Yhdysvallat heräsivät myöhässä havaitsemaan, että lännen suhtautumisessa Venäjään on tapahtumassa hidas mutta vääjäämätön muutos, josta ei päätetä Washingtonissa tai Berliinissä. Painopiste on siirtynyt sellaisten maiden pääkaupunkeihin, joita pidettiin viime aikoihin asti juniorikumppaneina.
– Nämä Euroopan turvallisuusstrategian uudet veturit tuskin antavat periksi. Ne lukeutuvat Euroopan rikkaimpiin ja nopeimmin kasvaviin talouksiin, ja niillä on eräitä maanosan parhaista asevoimista. Lisäksi se tosiasia, että Venäjä on aina lähellä, riittää jo yksin kohdistamaan niiden huomion olennaiseen, professori sanoo.
