Eduskunta keskustelemassa valtioneuvoston puolustusselonteosta täysistunnossa Helsingissä 18. kesäkuuta 2025. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Luotatko poliitikkoihin paljon? Kaltaisiasi on kymmenen prosenttia

Norjalaiset ja suomalaiset ovat Pohjoismaiden epäileväisimpiä poliitikkoja kohtaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkimusyhtiö Norstatin tuoreen kyselyn mukaan norjalaiset ja suomalaiset suhtautuvat Pohjoismaissa kaikkein epäilevimmin poliitikkoihin. Norjassa peräti 48 prosenttia väestöstä kertoo luottavansa poliitikkoihin vain vähän tai ei lainkaan. Suomessa vastaava osuus on sama.

Vain kymmenen prosenttia suomalaisista kertoo, että luottaa poliitikkoihin paljon. Erittäin paljon poliitikkoihin luottavia Suomessa on vain yksi prosentti. Valtaosa suomalaisista eli 40 prosenttia kuvailee suhtautumistaan neutraaliksi.

– Luottamus poliitikkoihin on Suomessa ja Norjassa selvästi alhaisemmalla tasolla kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Korkeinta luottamus on Tanskassa, jossa 22 prosenttia kuvaa luottamustaan erittäin korkeaksi tai korkeaksi, Norstatin Kaisa Parkatti kertoo.

– Moneen muuhun Euroopan maahan nähden luottamus on kuitenkin Suomessa vielä kohtuullisella tasolla. Esimerkiksi Latviassa ja Liettuassa noin puolet kansalaisista ei luota poliitikkoihinsa lainkaan ja noin 20 prosenttia vain vähän, hän jatkaa.

Parkatin mukaan paljon poliitikkoihin luottavien suomalaisten osuus on ollut kuitenkin laskusuuntainen vuodesta 2023.

– Esimerkiksi vastaavana ajankohtana vuonna 2023 hyvin paljon poliitikkoihin luottavia suomalaisia oli 16 prosenttia. Tulosten perusteella erityisesti yli 60-vuotiaiden kansalaisten luottamus poliitikkoihin on ollut laskusuunnassa kuluneen kolmen vuoden aikana, Parkatti kertoo.

Norstat Quarterly Data – verkkotutkimus toteutetaan kvartaaleittain 16 Euroopan maassa. Suomessa kyselyyn vastasi 1 016 Suomessa asuvaa ja Pohjoismaiden osalta yli 4 000 henkilöä. Kesäkuussa toteutettu tutkimus edustaa kunkin maan 18–79-vuotiasta väestöä sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)