Alexander Stubb Hartolan markkinoilla. Kokoomus

”Ensimmäinen kierros Pekka Haavistolle, toinen Alexander Stubbille”

Kansanedustajan mielestä kokoomusehdokkaan ympärillä alkaa olla jo hypeä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa kotisivuillaan, että gallupien mukaan hänen puolueensa presidenttiehdokas Alexander Stubb tulisi keräämään ehkä ratkaisevankin hyvin ääniä myös perussuomalaisista, keskustasta, RKP:stä ja kristillisdemokraateista.

– Ensimmäinen kierros (Pekka) Haavistolle? Toinen Stubbille? Onko tässä tammikuun presidentinvaalien asetelma ja myös tulos?, Timo Heinonen kysyy.

Hänen mukaansa ”Alex on kovassa nosteessa ja ympärillä on jo hypeä”.

Timo Heinonen siteeraa Ylen gallupia, jonka mukaan tällä hetkellä toisella kierroksella Haavistoa kannattaisi 45 prosenttia ja Stubbia 42 prosenttia äänestäjistä.

– Epävarmoja on eniten perussuomalaisten ja keskustan äänestäjissä ja he ovatkin lopulta presidentinvaalien kuninkaantekijät ja ratkaisivat. He joutuvat pohtimaan jäävätkö kotiin, äänestävätkö Haavistoa vai (Olli) Rehniä? Kotiinjääminen voisi lopulta ratkaista sen, että Haavisto voittaisi?

– Olisiko se keskustalaisten ja perussuomalaisten toive? En usko ja siksi he lähtevät uurnille ja äänestävät, Heinonen uskoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)