Ennustus: ”Yhä useammin puistossa nautittu olut on Tallinnasta hankittua”

MaRa pelkää, että isojen terassien nousevat vuokrat lisäävät julkijuopottelua ja viinanhakumatkoja Viroon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin yleisten töiden lautakunta käsittelee tiistaina vuosien 2014–2021 terassilupia. Vanhat terassivuokrasopimukset menevät umpeen kuluvan vuoden lopussa.

Kaupunginhallituksen hyväksymä vastuullisen alkoholinkäytön toimenpideohjelma edellyttää, että Helsingin kaupunki korottaa terassialueiden vuokria. Nykyään Helsingin terassivuokrat ovat Rakennusviraston mukaan matalammat kuin monessa muussa Suomen suuressa kaupungissa. Tämän vuoksi suurempien terassien vuokrat nousisivat siten, että kalleimmillaan aivan ydinkeskustassa asiakaspaikka maksaisi 12 euroa kuukaudessa. Jos rakennusviraston ehdotus hyväksytään, pieniä terasseja voi perustaa korvauksetta.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mukaan isojen terassien vuokrien korottaminen tarkoittaa keskustan terassivuokrien kolminkertaistamista. MaRan mukaan päätös näkyisi ravintoloiden hintatasossa: se korottaisi ravintolassa nautitun ruoan ja alkoholin hintaa sekä siirtäisi kulutusta edelleen pois ravintoloista.

Ravintolapalvelujen kysyntä on MaRan mukaan vähentynyt tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana viisi prosenttia. Niin ikään ravintola-alan kustannukset ovat nousseet huimasti viime ja alkuvuonna ja sama kehitys jatkuu: Ravintoloiden vuokrat ja palkat ovat Helsingissä selvästi muuta Suomea korkeammat. Arvonlisäverokannat nousivat prosenttiyksiköllä vuoden alusta. Ensi vuoden alussa muun muassa alkoholi- ja sähkövero nousevat.

MaRa pelkää, että kotimaisten ravintolapalvelujen kallistuminen heijastuu edelleen kiihtyvänä reissaamisena Viroon.

– Kun ravintolapalvelujen hinta nousee, yhä useammin puistossa nautittu olut on Tallinnasta hankittua. Menettäjiä ovat alan yritysten lisäksi valtio ja Helsinki työpaikkojen ja verotulojen vähentyessä. Kaupungin tulisi pidättäytyä vuokrien korotuksesta ja siten edistää valvottua alkoholin kulutusta., toteaa MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)