Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii, että maan hallitus käynnistää tulevassa budjettiriihessään lainsäädäntöhankkeen, jolla valtio ottaa yhteisen vastuun henkilöstöstään väen vähentämistilanteissa.
– Valtio olisi nähtävä yhtenä työnantajana, jolloin esimerkiksi ennen irtisanomisia olisi selvitettävä henkilöstön mahdollisuudet työllistyä muihin valtion virastoihin ja laitoksiin. Sama periaate koskisi työsopimuslain mukaista takaisinottovelvoitetta, esittää valtion henkilöstöä edustavan JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch.
Karrasch pitää valtion henkilöstöpolitiikan kannalta jokseenkin älyttömänä ja kestämättömänä sitä, että toisessa valtion laitoksessa henkilöstöä irtisanotaan ja samaan aikaan toisaalla rekrytoidaan uutta henkilöstöä tehtäviin, joihin irtisanottavat soveltuisivat.
Hänen mielestään hallitusohjelman ja valtiovarainministeriön budjettiesityksen pohjalta on ennakolta selvää, että hallitsematon valtion väen vähentäminen jatkuu.
– Olisi ensiarvoisen tärkeää, että valtio ryhtyisi omalta osaltaan toimiin, joilla voitaisiin tukea työllisyyttä ja vähentää irtisanottavien määrää sekä samalla hillitä työttömyydestä aiheutuvia kustannuksia, Karrasch painottaa.





