Elina Valtonen jättisähkölaskuista: Yhtiöt velvoitettava julkistamaan tuotantohintansa

Julkisomisteiset yhtiöt voisivat näyttää mallia, kannustaa kokoomuksen varapuheenjohtaja.
Elina Valtonen, LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI
Elina Valtonen, LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Elina Valtosen mukaan sähkön hinnan voimakas nousu on ajanut monet perheet hankalaan asemaan, vaikka talvi on vasta aluillaan.

– Jättimäiset sähkölaskut kurjistavat. Moni perhe on liemessä ja talvi on vasta alkanut, Lepomäki arvioi yhteisöpalvelu Twitterissä.

Kokoomus on esittänyt ratkaisuksi hintojen räjähtämiseen muun muassa EU-tason hintakattoa, kaiken kotimaisen sähköntuotannon käyttöönottoa ja yhtiöiden vakuusvaatimusten keventämistä. Myös hinnoittelumallia tulisi puolueen mukaan uudistaa. Valtosen mukaan sähkön hinta on moninkertainen tuotantokustannukseen nähden.

– Tarvitaan useita toimia, mutta ensiaskeleena on sähköyhtiöt velvoitettava julkistamaan tuotantohintansa. Julkisomisteiset yhtiöt näyttämään mallia, Valtonen kannustaa.

 

 

Tuoreen raportin mukaan Suomen on varauduttava myös tekoälyn tuomiin turvallisuusuhkiin.
Areenahankkeelle päätettiin kehysriihessä 2025 myöntää 35 miljoonan euron ehdollinen rahoitus.
Lämpöaallossa paahtuva Pariisi rakentaa valtavaa kaukokylmäverkkoa, joka nojaa Seine-joen veteen.
Mainos