Elina Lepomäki: Keskituloisen arki kallistuu kahdella tavalla

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan keskituloisella on edessä rankat ajat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitusohjelmaan kirjatut veronkiristykset ja lisääntyvä sääntely tulevat kurjistamaan erityisesti keskituloisten arkea, Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki toteaa.

Lepomäen mukaan uusi hallitusohjelma heikentää keskituloisten ja työssäkäyvien ostovoimaa kahta eri kautta.

– Jos mietitään keskituloista ja työssäkäyvää ihmistä, niin hänellä on tulossa aika rankat ajat, kun suoraan työhön kohdistuva verotus nousee ja sitten hänen kulutuskoriinsa kohdistuva verotus nousee, eli hänen ostovoimansa heikkenee kahta kautta. Ja sitten tämän lisäksi ikään kuin kytätään vielä enemmän, eli aika hurjalta näyttää, Elina Lepomäki toteaa Verkkouutisten haastattelussa.

Hallitusohjelmassa on toistuvasti painotettu, että pienituloisten verotusta tullaan keventämään. Tämä ei kuitenkaan Lepomäen mukaan ratkaise niitä ongelmia, jotka suoraan vaikuttavat pienituloisten arkeen.

– Pienituloisella ihmisellä Suomessa verorasitus on niin pieni, että tavallaan sitä kautta kannustinloukkuja on vaikea purkaa tai myöskään ehkä tuoda helpotusta siihen arkeen, eli pienituloisten asemassa on kyse enemmän sosiaaliturvakysymyksestä ja siitä, että olisi enemmän työpaikkoja. Mutta työllisyyttähän tuossa hallitusohjelmassa ei ole hirveästi painotettu, vaan niiden asioiden pohtiminen on täysin ulkoistettu kolmikantaan.

Lepomäen mukaan on oikeutettua sanoa, että uusi hallitusohjelma on ”keskituloiselle painajainen”.

– Näin on. Ja sitten kun otetaan vielä mukaan se, että siinä on mukana suorat veronkorotukset ja velkarasite tulee kasvamaan, niin tavalla tai toisella se kaatuu ihmisten syliin jollain aikataululla. Tämä on vähän sellaista pitkävetoa panoksilla joita ei ole olemassakaan, Lepomäki tiivistää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)