Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto muistuttaa, että vuosia valmisteltu turkisasetuksen uudistus hyllytettiin äskettäin ja eläinsuojeluvaltuutetun virka on ilmoitettu lakkautettavaksi.
Liitto pitää myös ennenkuulumattomana, että eläinten hyvinvointiasioista vastaava maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei ole suostunut useista pyynnöistä huolimatta tapaamaan eläinsuojelujärjestöjen edustajia.
Eläinten kannalta huolestuttavinta on liiton mukaan se, että hallitusohjelmaan on kirjattu, ettei teollisuudelle ja maataloustuottajille saa määrätä sellaisia velvoitteita, jotka aiheuttavat lisäkustannuksia. Liitto huomauttaa lisäksi, että hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi eläintuotannon valvonnan ja sanktioiden kohtuullistaminen.
Liiton mielestä nykyinen hallitus onkin osoittautunut historiallisen eläinsuojeluvastaiseksi.
– Viimeaikaiset paljastukset ovat osoittaneet, että eläinten hyvinvointi on pakko turvata toimivalla ja aidosti eläinten oloja parantavalla lainsäädännöllä. Norminpurkutalkoot eivät saa entisestään heikentää eläinten hyvinvointia, sanoo Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.
– Tuottajajärjestöt puhuvat vapaaehtoisten järjestelmien ja valvonnan vähentämisen puolesta, mutta samaan aikaan julkisuuteen tulee jatkuvasti tapauksia, joissa eläimille on aiheutettu suurta kärsimystä valvonnan osoittautuessa riittämättömäksi.
Lindqvistin mielestä kaikki eläintilat on saatava säännöllisen eläinsuojeluvalvonnan piiriin. Lisäksi valvonnan tehostamiseksi on löydettävä uusia ratkaisuja, kuten teurastamojen ja tilojen videovalvonta, jota viranomaiset seuraisivat satunnaisotannoin.





