Verkkouutiset

Jukka Appelqvist. LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN

Ekonomisti: Pitkäaikaistyöttömät vaarassa pudota työmarkkinoilta

Jukka Appelqvistin mukaan Suomen suhdannetilanne on edelleen hyvä Ukrainan sodasta huolimatta.

Vaikka Suomen työllisyys kohenee jatkuvasti, pitkäaikaistyöttömyyden osalta kehitys on yhä hidasta.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan pitkäaikaistyöttömyyden hidasta alenemista vähätellään joskus toteamalla, että tilanne paranee karkeasti ottaen samaa tahtia kuin aiempien talouskriisien jälkeen.

– Selitys on sikäli huono, että ydinongelma on juuri se, miten hitaasti työttömyys Suomen työmarkkinoilla alenee, jos se on kerran päässyt nousemaan, Appelqvist sanoo tiedotteessa.

Työttömänä oli toukokuussa Tilastokeskuksen määritelmällä mitattuna 227 000 henkeä eli 68 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyyden aleneminen jatkui siis varsin hyvää tahtia. Työttömyysasteen trendi oli 6,1 prosenttia eli sekin laski entisestään.

Toukokuussa pitkäaikaistyöttömiä, eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä olleita, oli edelleen yli 95 000. Parannusta edellisestä kuukaudesta tuli vain 1 600 henkeä.

Toistaiseksi ei ole merkkejä siitä, että Venäjän Ukrainassa käymä sota olisi vaikuttanut kielteisesti työllisyyskehitykseen. Jatkossa Suomen talous kohtaa kuitenkin väkeviä vastatuulitekijöitä, jotka heikentävät suhdannetta.

– Sota on synnyttänyt raaka-aineiden ja energian kallistumisen myötä massiivisen tarjontasokin useille toimialoille. Samaan aikaan vientiteollisuudessa Venäjän-kauppa romahtaa. Pidemmällä aikavälillä nopeasti nouseva korkotaso hyydyttää sekin enenevässä määrin sekä kotitalouksien kulutusta että yritysten investointeja, sanoo Appelqvist.

Appelqvist korostaa, että Suomen suhdannetilanne on kuitenkin edelleen siedettävän hyvä. Vaarana on kuitenkin, että hyvä työllisyyskehitys pysähtyy ennen kuin pitkäaikaistyöttömät ehtivät takaisin töihin.

– Täytyy varautua henkisesti siihen, että pidemmällä aikavälillä suhdannekehitys heikkenee, mikä jarruttaa myös työmarkkinoita. Toistaiseksi ei silti ole todennäköistä, että työttömyys tulisi oleellisesti nousemaan.

– Pikemminkin huolena on, että hyvä työllisyyskehitys pysähtyy suhdanteen viilentyessä ennen kuin nykyiset pitkäaikaistyöttömät ovat ehtineet takaisin töihin. Silloin työttömyysjaksot pitkittyisivät entisestään tai pahimmillaan johtaisivat poistumiseen työmarkkinoilta, mikä heikentäisi Suomen talouden kasvupotentiaalia pysyvästi.

LUE MYÖS:

Työttömyys laskussa – yksi ryhmä tekee poikkeuksen (VU 21.6.2022)

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS