Tunnistamaton lennokki putosi maissipellolle ja räjähti itäisessä Puolassa viime yönä, kertoo ukrainalainen United24 siteeraten puolalaista Rzeczpospolita-mediaa.
Puolalaismedian mukaan räjähdys oli niin voimakas, että lähistön kolmesta talosta rikkoutui ikkunoita. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.
Tapaus herättää huolta Ukrainan sodan läikkymisestä muiden maiden maaperälle. Aiemmin Romaniasta on raportoitu maahan osuneista drooneista.
Räjähdys tapahtui Osinyn kylässä noin sata kilometriä Ukrainan rajasta ja vain 40 kilometrin päässä Varsovasta. Paikallisen poliisin mukaan hiiltynyttä romua on pellolla usean metrin matkalta.
Puolan asevoimien operatiivisen johdon mukaan tutkajärjestelmät eivät havainneet maan ilmatilan loukkauksia ”ei Ukrainasta eikä Valko-Venäjältä”.
Rzeczpospolita kertoo kuitenkin nimettömiin lähteisiin viitaten, että jäänteet muistuttavat Shahed-131- tai Shahed-136-räjähdelennokkia. Venäjä käyttää näitä Iranissa suunniteltuja hyökkäyslennokkeja rutiininomaisesti iskuissaan Ukrainaan.
Toistaiseksi viranomaisten mukaan kyse on tunnistamattomasta lentävästä esineestä ja tapauksen tutkinta jatkuu.
Osiny, lubelszczyzna, ok. 100 km od granicy z Ukrainą. Policja odnalazła nadpalone, metalowe i plastikowe szczątki. https://t.co/tdwN6vQ0cq pic.twitter.com/zz3D7Wmi2V
— 1 Star (@PawelSokala) August 20, 2025





