Israelin ja Iranin kerrotaan varhain tiistaina Suomen aikaa suostuneen tulitaukoon.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoo neuvotelleensa tulitauon maiden välille.
Asiasta kertoo muun muassa BBC.
Trump kirjoittaa omistamassaan viestipalvelu Truth Socialissa, että kumpikin maa lähestyi Yhdysvaltoja lähes samanaikaisesti rauhaa haluten.
Toisessa päivityksessään Trump kirjoittaa, että Iran ja Israel lopettavat iskut tiistaina aamulla Suomen aikaa. Kahdentoista tunnin iskuttoman ajan jälkeen maat sopivat Trumpin mukaan tulitauosta.
Yhdysvaltojen presidentin mukaan maat rauhansopimuksen, kun iskujen loppumisesta on kulunut vuorokausi.
Maanantai-iltana Suomen aikaa Iran iski Yhdysvaltojen tukikohtaan Qatarissa. Isku oli vastaus Yhdysvaltojen iskuihin Iranin ydinlaitoksiin.
Qatarin ilmapuolustus torjui kaikki Iranin ampumat ohjukset, kertoo CNN. Kenenkään ei kerrota loukkaantuneen iskussa. Iranin sanotaan iskeneen lyhyen ja keskipitkän matkan ballistisilla ohjuksilla.
Iranin kerrotaan varoittaneen Qataria iskusta ennalta. Maa sulki ilmatilansa maanantai-iltana, mutta avasi sen jälleen yön aikana.
Qatarissa sijaitsee al-Udeidin lentotukikohta, joka on yksi Yhdysvaltojen isoimmista sotilastukikohtia Lähi-Idässä. Tukikohdassa on lähes 8000 yhdysvaltalaista sotilasta.





