Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esittää Truth Social -palvelussa uhkauksen Iranille. Hänen mukaansa kaikki Yhdysvaltain alukset, ilma-alukset ja sotilaat pysyvät Iranin ympäristössä, kunnes tulitaukosopimusta noudatetaan täysin.
– Jos näin jostain syystä ei tapahdu, mikä on hyvin epätodennäköistä, silloin ”ampuminen alkaa” suurempana, parempana ja voimakkaampana kuin kukaan on koskaan ennen nähnyt, Trump uhkaa Irania.
Tulitaukoa on horjuttanut Hormuzinsalmen hidas aukeaminen liikenteelle. Iran varoitti BBC:n mukaan keskiviikkona, että salmen läpi ilman vallankumouskaartin lupaa kulkevat alukset ”tulevat kohteeksi ja tuhottaviksi”. Aluksia ei ole The Guardianin mukaan toistaiseksi juurikaan päässyt läpi salmesta.
Viestissään Donald Trump korostaa, että Hormuzinsalmen on pysyttävä avoimena ja turvallisena.
– Sillä välin mahtavat asevoimamme varustautuvat ja lepäävät, itse asiassa jo odottaen innolla seuraavaa valloitustaan, hän kirjoittaa.
Yhdysvaltojen ja Iranin väliset neuvottelut on määrä käydä lauantaina Pakistanin Islamabadissa.