Donald Trump tyrmäsi Iranin ehdottaman diilin – tämä asia hiertää

Sopimus voisi saada presidentin näyttämään siltä, että hän ei ole voittanut sotaa.
Donald Trump mediatilaisuudessa 25. huhtikuuta, kun oli taas joutunut salamurhayrityksen uhriksi. AFP / LEHTIKUVA / MANDEL NGAN
Donald Trump mediatilaisuudessa 25. huhtikuuta, kun oli taas joutunut salamurhayrityksen uhriksi. AFP / LEHTIKUVA / MANDEL NGAN

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole tyytyväinen Iranin uusimpaan ehdotukseen Hormuzinsalmen avaamiseksi ja sodan lopettamiseksi. Asiasta kertovat useat Valkoisen talon tilannehuoneen eilisistä keskusteluista perillä olevat henkilöt The New York Timesille.

Ehdotuksen mukaan Yhdysvallat lopettaisi merisaartonsa, mutta Iranin ydinohjelman tulevaisuutta siinä ei ratkaista, taustoittavat amerikkalaiset ja iranilaiset viranomaiset lehdelle.

Iran on toistuvasti torjunut Yhdysvaltojen vaatimukset keskeyttää ydinohjelmansa ja luovuttaa rikastetun uraanin varastonsa.

Ei ole täysin selvää, miksi Trump aikoo hylätä ehdotuksen. Hän on toistuvasti korostanut, ettei Iran saa hankkia ydinaseita. Erään yhdysvaltalaisvirkamiehen mukaan ehdotuksen hyväksyminen voisi myös vaikuttaa siltä, ettei Trump saisi poliittista voittoa.

Hallinnossa on käyty vilkasta keskustelua siitä, kummalla maalla on enemmän neuvotteluvaltaa ja kumpi kestää paremmin väylän sulkemisen aiheuttamat talousvaikeudet.

Poimintoja videosisällöistämme

Trump kävi ehdotuksen läpi neuvonantajiensa kanssa maanantaina sen jälkeen, kun Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi oli toimittanut sen Pakistaniin sunnuntaina. Trump hylkäsi viime viikolla toisen Iranin ehdotuksen ja perui viikonlopuksi suunnitellun rauhanneuvottelukierroksen Islamabadissa.

Yhdysvaltalaislähteiden mukaan Iranin johto ei ole valtuuttanut neuvottelijoitaan tekemään myönnytyksiä ydinsopimuksesta, mikä on turhauttanut amerikkalaisia.

Trump on ilmaissut turhautumisensa Iraniin ja sen kyvyttömyyteen neuvotella.

– Iranilla on suuria vaikeuksia selvittää, kuka heidän johtajansa on! He eivät yksinkertaisesti tiedä! kirjoitti Trump kirjoitti Truth Social -palvelussa torstaina ja totesi, että Iranissa käydään sisäistä valtataistelua.

NYT toteaa, että ydinohjelmakeskustelujen viivyttäminen olisi voinut olla keino päästä nopeasti sopimukseen, ja sillä voisi lievittää painetta globaaleilla energia- ja rahoitusmarkkinoilla. Päätös keskeyttää nämä keskustelut edes tilapäisesti olisi kuitenkin merkki siitä, ettei sota ole saavuttanut yhtä keskeisistä tavoitteistaan.

Neuvottelut salmen avaamisesta ovat myös vaikeita, sillä Iran on vaatinut, että sen pitäisi jatkossa saada periä veroa tai maksuja salmessa kulkevilta aluksilta. Yhdysvallat on vastustanut rajoituksia kansainväliseen merenkulkuvapauteen.

Liittokanslerin mukaan nopeaa loppua konfliktille ei ole näköpiirissä.
Hotelliin kirjautunut 31-vuotias mies pääsi 90 metrin päähän Donald Trumpista.
Teheran aloittaisi ydinohjelmaneuvottelut vasta salmen avaamisen ja saarron lopettamisen jälkeen.
Mainos