Erityislähettiläs Steve Witkoff maaliskuussa Washingtonissa. AFP / LEHTIKUVA / MANDEL NGAN

Donald Trump tylytti Venäjä-edustajaansa – ”Hän ei tiedä, eikä häntä kiinnosta”

Steve Witkoff jäi jumiin tunneiksi Vladimir Putinin kanssa, presidentti kertoi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maanantaisessa puheessaan Israelin parlamentissa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti esille myös Venäjän sodan Ukrainassa, jossa rauhan saavuttaminen on osoittautunut vaikeammaksi kuin Lähi-idässä.

Trump kertoi järjestäneensä Steve Witkoffille tapaamisen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ajatellen, että keskustelu veisi 15-20 minuuttia. Witkoff on virallisesti Trumpin Lähi-idän erityislähettiläs, mutta hän on hoitanut myös USA:n neuvotteluita Venäjän kanssa, ja muun muassa tavannut Putinin useita kertoja.

– Stevellä ei ollut mitään käsitystä Venäjästä, hän ei ollut kovin perillä Putinista. Hän ei tiennyt paljoakaan politiikasta, eikä häntä juuri kiinnostanut. Hän oli hyvä kiinteistökaupassa, Trump selosti ja jatkoi, että Witkoffilla oli kuitenkin kaivattuja ”hyviä ominaisuuksia”.

Trump kertoi tapaamisen kuluessa soitelleensa useita kertoja kysyäkseen, onko Witkoffin palaveri Putinin kanssa Moskovassa jo päättynyt.

– Neljä tuntia myöhemmin hän [Witkoff] alkoi viestiä, että olisi kohta tulossa ulos! Trump huudahti parlamentin hekotellessa.

– Viiden tunnin kuluttua hän tuli ulos. Kysyin mistä helvetistä te oikein puhuitte viisi tuntia, Trump jatkoi ja lisäsi, että tapaamisen aiheena olleesta asiasta ei pysty viittä tuntia keskustelemaan.

Witkoff oli vastannut, että keskustelussa käsiteltiin paljon ”mielenkiintoisia asioita”.

– Se on kyky, Trump kuvaili.

Tiettävästi Trump on joutunut Putinin monologien kohteeksi myös itse. Wall Street Journal uutisoi elokuussa, että yleensä kärsimättömänä ja nopeatempoisena tunnettu Trump on toisinaan juuttunut tunneiksi puheluihin Putinin kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
Sää

Harmaus ei helpota

Pilvistä tihkusäätä on luvassa vielä monta päivää.

Sää

Harmaus ei helpota

Pilvistä tihkusäätä on luvassa vielä monta päivää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)