Donald Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin viimeviikkoinen tapaaminen Valkoisessa talossa ja sitä edeltänyt puhelinkeskustelu Vladimir Putinin kanssa muistuttivat tohtori Kristi Raikin mukaan jälleen kerran siitä, että Trump on valmis tekemään Venäjän kanssa diilin Ukrainan suvereniteetin kustannuksella.
Kreml on onnistunut tempaamaan diplomaattisen aloitteen takaisin itselleen, ja vaikka Trump haluaa edelleen lopettaa sodan, hän ei ole erityisen kiinnostunut rauhanehdoista, Viron kansainvälistä puolustustutkimuskeskusta (ICDS) johtava Raik toteaa Diplomaatia-lehden uutiskirjeessä.
Trump näkee Raikin mukaan Venäjän suurvaltana ja Ukrainan heikompana osapuolena, jota on syytä painostaa myönnytyksiin. Silti edelleenkään ei ole mitään syytä otaksua, että Venäjä todella haluaisi rauhaa.
– Venäjän saavutukset sodassa ovat vähäisiä, mutta Putin uskoo yhä voivansa vahvistaa asemiaan jatkamalla sotaa ja pelaamalla neuvottelupeliä, Raik arvioi.
Jotta aitoihin rauhanneuvotteluin voitaisiin päästä, painetta Venäjää kohtaan olisi hänen mielestään merkittävästi lisättävä. Sitä Trump ei kuitenkaan ole halunnut tehdä. Nyt Putin yrittää käyttää diplomaattisia keinoja estääkseen muun muassa Tomahawk-ohjusten toimittamisen Ukrainalle ja uusien pakotteiden asettamisen. Lisäksi Putin tavoittelee yhä Trumpin välityksellä myös sellaisia Ukrainan alueita, joita Venäjän armeija ei ole kyennyt valloittamaan.
– Alaskan elokuisesta Putinin ja Trumpin huippukokouksesta on tullut esiin uutta tietoa, joka osoittaa, että Putin yritti liikaa, vaati liikaa ja kyllästytti Trumpin historialuennollaan. Tulevassa Budapestin kokouksessa hän ei varmasti toista samoja virheitä. Voidaan kuitenkin olettaa Venäjän jatkavan tavanomaista taktiikkaansa esittää kovia vaatimuksia, vaikka tietää, ettei se voi niitä kaikkia saavuttaa, Raik toteaa.
Neuvottelujen aikana Venäjä saattaa sitten perääntyä vaatimuksistaan hieman ja naamioida muuttuneet kantansa suuriksi myönnytyksiksi, vaikka todellisuudessa suuria myönnytyksiä edellytettäisiinkin Ukrainalta.
Nähtäväksi Raikin mukaan jää, onko eurooppalaisilla johtajilla tilaisuus vaikuttaa Trumpin näkemyksiin ennen Budapestin tapaamista ja muistuttaa jälleen kerran, että Putiniin ei voi luottaa eivätkä yritykset painostaa Ukrainaa epäedulliseen sopimukseen ole tie todelliseen rauhaan.





